Virkavalta valvoo

Poliisi näkyy Punkalaitumen katukuvassa riittävästi mutta virkavallan tavoitettavuudessa on hankaluuksia. Ainoa kanava poliisiin päin näyttäisi olevan hätäkeskus.

Sastamalan poliisin tilastoista viime vuodelta käy ilmi, että poliisin tietoon Punkalaitumella tuli 334 rikosta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lähes päivää päälle paikkakunnalla sattuu jotain sellaista, jonka poliisi kirjaa rekistereihinsä lain rikkomisena.


Onneksi, jos näin voidaan sanoa, iso osa vilpeistä tapahtuu liikenteessä eli ne eivät ole ns. raskasta rikollisuutta. Mikään lintukoto me emme toki vakavampienkaan rikosten kohdalla ole. Huumausainerikoksiakin paikkakunnalla poliisi kirjasi kaksi.


Käytännössä merkittävä osa esimerkiksi liikennerikoksista, -rikkomuksista ja rattijuopumuksista jää poliisilta pimentoon. Jatkuvaan partiointiin, liikennevalvontaan ja puhallusratsioihin ei tietystikään rerusseja löydy. Tunnettua on sekin, että tunnuksellisten poliisiautojen ilmestyminen kylänraitille ei jää kansalaisilta huomaamatta ja ”viidakkorumpu” tiedottaa asian nopeasti eteenpäin.


Pari vuotta sitten toteutetun kihlakuntauudistuksen yhteydessä pelättiin poliisin kenttätyön kärsivän toimialueiden laajentuessa. Punkalaitumella poliisia katukuvassa näkee kuitenkin yllättävänkin usein partioimassa. Se on myönteinen asia.


Ongelmiakin toki on. Esimerkiksi Sastamalan alueella partiot liikkuvat sen verran laajalla alueella, että reagointi kansalaisten ei-akuuteihin ilmoituksiin on hidasta.


Toinen ongelma on poliisin yleinen tavoitettavuus. Enää ei ole kyläpoliisia, jolle soittaa tai hihaan tarttua. Partioihin ei saa suoraan yhteyttä, koska numerot ovat salaisia ja yhteydenpito on hoidettava kiireettömämmissäkin asioissa hätäkeskuksen kautta.

Toteutus: JPmedia