19.11.2020 Esperi hoivakoti Pakari pois palvelusetelituottajarekisteristä
Sastamalan kaupungin asumispalvelujohtaja Mervi Marttila on eilen tehdyssä viranhaltijapäätöksessä päättänyt poistaa Punkalaitumella toimivan Esperi hoivakoti Pakarin Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelituottajarekisteristä ikäihmisten tehostetusta palveluasumisesta siihen asti kunnes yksikkö täyttää sille asetetut edellytykset ja valvonta voidaan päättää.
Aluehallintovirasto sai epäkohtailmoitukset koskien Esperin hoivakoti Pakaria kaksi kertaa syyskuussa. Yksikköön tehtiin aluehallintoviraston ja Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteiskäynti lokakuun alussa.
Valvonnassa on ohjattu yksikköä muun muassa varmistamaan riittävää henkilöstöresursointia kaikkina viikonpäivinä ja vuorokaudenaikoina, kehittämään yksikön toimintakulttuuria yhä asiakaslähtöisemmäksi ja yksilöllisemmäksi, kehittämään kirjaamista sekä varmistamaan yksikön johtamiseen tarvittava riittävä tuki. Muistutusprosessissa on kiinnitetty huomiota myös asiakkaiden ravitsemuksen suunnitteluun. Palvelutuottaja on ryhtynyt korjaamaan osaa havaituista puutteista. Kunnalla on oikeus peruuttaa palvelutuottajan hyväksyminen ja poistaa palvelutuottajan nimi hyväksyttyjen palvelutuottajien listasta välittömästi ilman irtisanomisaikaa, mikäli tietyt ehdot täyttyvät.
Tehtyjen tarkastusten ja valvonnassa käytettyjen asiakirjojen perusteella on puutteiden hyvissä palvelu- ja hoitokäytännöissä todettu olevan sellaiset, että yksikkö poistetaan määräaikaisesti Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelituottajarekisteristä. Nykyiset asiakkaat voivat jatkaa yksikössä toistaiseksi palvelusetelipäätöksen turvin, mutta uusia asiakkaita ei ohjata yksikköön toistaiseksi. Näin turvataan myös yksikön riittävä henkilöstöresurssointi.