01.09.2022 Terminaalikentän rakennustyöt käynnissä Kanteenmaassa

– Kierrätettyjä auton renkaita käytetään rakennustöissä meluvalleihin sekä kevennysmateriaalina valmisteilla olevan varastokentän pohjalla, kertoo työmaan vastaava Henna Välikangas GRK Infra Oyj:stä.
Alueen asukkaiden keskuudessa on herättänyt huolta se, aiheutuuko renkaista haittaa ympäristölle. Henna Välikangas korostaa yrityksen noudattavan rakennustöissä lakia ja asetuksia. – Mara-asetuksessa määritellään jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa. Auton renkaat kuuluvat hyväksyttyjen listalle, kuten vaikkapa betoni tai tiilimurske. Käytössä on laadunvarmistusmenettely, jota ilman meillä ei olisi edes lupaa näitä renkaita käyttää. Toiminnasta on tehty asetuksen mukaiset ilmoitukset ELY-keskukselle.
Suojavallin rakentamisessa auton renkaiden käyttö nopeuttaa työtä ja on myös edullisempaa. – Kaikki meluvallit myös maisemoidaan eli renkaat eivät jää näkyviin töiden valmistuttua. Tietysti nyt rakentamisvaiheessa alue saattaa näyttää hurjalta, mutta niinhän se tahtoo olla kaikilla rakennustyömailla, Välikangas tuumii.
Rakentajalle Kanteenmaan peltoaukea ei ole pohjaltaan parasta mahdollista. – Kahden metrin kuivakuorisaven jälkeen paljastuu seitsemän metrin syvyinen liejusavikerros. Sen päälle on vaikea rakentaa ilman kevennysmateriaalia. Käytetyt renkaat toimivat tällaisessakin hyvin.
– Melu- ja suojavallit pyritään saamaan valmiiksi tämän vuoden aikana. Varasto- ja terminaalikenttä rakennetaan sitten vuosien 2023–2024 aikana, Henna Välikangas kertoo.
Kysyntää on
GRK ei ole Henna Välikankaan mukaan vielä lyönyt lopullisesti lukkoon sitä, millaista toimintaa Kanteenmaan alueella tullaan harjoittamaan kentän valmistuttua. – Yrityksellämme on vahvaa osaamista kierrätysmateriaalien hyötykäytöstä ja jalostamisesta uusiomateriaaleiksi.
– Jo nyt rakenteilla oleva alue on herättänyt kiinnostusta alan toimijoissa. Omasta mielestäni tällainen varasto- ja terminaalikenttä sopii hyvin Kanteenmaahan täydentämään Punkalaitumen kunnan kiertotalousajatusta. Yleensä on myös niin, että yritystoiminta vetää puoleensa uutta yritystoimintaa, muistuttaa Henna Välikangas.
GRK:n tämänhetkisestä työmaasta hyötyy myös paikallinen elinkeinoelämä. – Käytämme paikallista työvoimaa ja yrityksiä rakennustöissä. Täällä Kanteenmaassa murskeita kuljetti Kaskenoja Oy, kentällä tapahtuvista konetöistä, kuten pintamaan kuorinnasta ja vallien rakentamisesta, vastaavat Veljekset Wallin Oy ja A. Peltomäki Oy.