03.10.2019 Hyvää oloa metsäjoogasta ja melonnasta
Vehkajärven maisema avautui aamukymmeneltä hieman tihkusateisena ja harmaana. Reippaita ulkoilijoita oli mukana päivän aloituksessa parisenkymmentä. Tapahtuma oli avoin kaikille.
Luonnon sekä liikunnan terveyttä ja hyvinvointia edistäviin puoliin mukanaolijat johdatteli Mallu Saarinen.
Mallu Saarinen tunnustaa olleensa aina sisäihminen. Vasta elämä Punkalaitumella on muokannut hänestä ulkoilmaihmisen.
Hän on rohkaistunut vuosien kuluessa kulkemaan pimeässä pihassa ja oppinut nauttimaan vuodenaikojen vaihtelusta. Sisäliikuntaihmisestä on vuosien varrella kuoriutunut nainen, joka ohjaa nykyisin mieluummin ulkojumppaa sisäjumpan sijaan ja suunnittelee jopa järvijumpan pitämistä.
– Iän myötä olen oppinut, että kuinka tärkeää on olla ulkona, kerätä luonnonantimia, nauttia vuodenaikojen värivaihteluista, kuunnella itseään ja metsän hiljaisuutta luonnossa kulkiessa, saada rauhaa ja voimaa sieltä. Luonto rentouttaa aivan eri tavalla kuin jokin muu tekeminen. Hiljaisen metsäkävelyn jälkeen on levollinen ja rauhallinen olo. Kuunnelkaa ystävät itseänne tämän päivän jälkeen, kehotti Mallu Saarinen.
Satu Rämö Loimaan seudun sydänyhdistyksestä ja Elina Jouppi Punkalaitumen kunnasta olivat suunnitelleet tapahtuman monipuolisen ohjelman.
Satu Rämö kertoi Varsinais-Suomen Sydänpiirin ”Luontoliikuntaa sydämeen ja mieleen” -hankkeesta.
Hän oli laatinut leirimajan pihapiiriin rastireitin, jonka varrella oli sydänterveyteen liittyviä kysymyksiä, ja sisällä saattoi pelata seurapelejä, lukea kirjoja ja tutustua sydänterveyttä käsittelevään materiaaliin.
Jaossa oli paljon muun muassa terveellisestä ruokavaliosta kertovia esitteitä.
– Terveellisen ruuan merkitystä ei voi korostaa liikaa, vaan valistusta tarvitaan edelleen. Tällä hetkellä meillä on menossa muun muassa kampanja, jolla muistutetaan siitä, että tuoreita kasviksia on saatavissa kaikkina vuodenaikoina.
Päivän liikuntalajeina olivat jooga ja melonta.
Osa osallistujista kipusi Nina Pajanti-Rauduksen mukana lähimetsään joogaamaan.
– Metsäjooga on joogaa metsässä. Asanoilla on luontoon liittyvät nimet, ja maaston korkeuseroja ja puita käytetään hyväksi harjoittelussa. Metsässä joogatessa nautitaan luonnosta kaikilla aisteilla, se sopii meille suomalaisille.
Vehkajärven rauhoittavista laineista pääsi nauttimaan Timo Raunion opastuksella.
Kajakit ovat vesillä vakaita, leveäpohjaisia kulkuneuvoja, joita on hankala saada kaatumaan.
Melojat pukivat päälleen asianmukaiset pelastusliivit, ja he saivat Rauniolta ohjeita, miten kajakkia ohjataan ja sen kanssa toimitaan.
Kajakkiretkelle tulleet Siiri Suonpää, Henriikka Varpula ja Teuvo Suonpää kertoivat, että heillä kaikilla oli entuudestaan kokemusta melonnasta.
– Melominen on hauskaa, tytöt kiteyttivät halunsa lähteä järvenselälle.
Raikkaan ulkoilman lisäksi osallistujat saivat lounaaksi sydänterveellistä ruokaa: salaatteja ja broileria. Nuotiolla pääsi paistamaan lettuja jälkiruuaksi.
Satu Rämö ja Elina Jouppi toivoivat, että ihmiset ottaisivat ilon irti päivästä, innostuisivat ehkä taas vähän lisää sydänterveyttä edistävästä ruokavaliosta ja rohkaistuisivat liikkumaan joko luonnossa tai ohjatussa liikunnassa joko yksin tai yhdessä.
Jouppi muistutti, että liikuntaan Punkalaitumella on monipuoliset mahdollisuudet.
Mukana päivän onnistumisessa oli Loimaan Seudun Sydänyhdistyksen vapaaehtoisia. Lettutaikina oli Punkalaitumen Marttojen valmistamaa.