04.01.2019 Nuorisovaltuuston toimikausi päätökseen
Uusi ja vanha nuorisovaltuusto tapasi ennen joulua. Oman kautensa lopettava nuorisovaltuusto esitteli toimintakertomuksen uusille toimijoille ja antoi hieman evästyksiä sekä valotti kauden mahdollisuuksia. Uuteen nuorisovaltuustoon kuuluvat Peräniityn ja Vierjoen lisäksi Siiri Suonpää, Amanda Vierjoki, Jasmin Nieminen sekä Niko Heikkinen.
– Toimikautemme aikana olemme saaneet järjestettyä monia tapahtumia sekä antaa lausuntoja. Yksi suuri asia on ollut kouluprojekti, jossa nuva on saanut olla kiitettävästi mukana, tuumi nuorisovaltuuston puheenjohtaja Markus Nihti.
Vanhalla nuorisovaltuustolla on hyvä tunnelma kuluneesta kaudesta, mutta osalla myös haikea fiilis.
– Olemme mielestäni saaneet vaikuttaa kunnan asioihin. Haikeaahan tämä on jäädä pois, sanoo nuorisovaltuuston jäsen Laura Nihti.
– Olen tuonut nuvaan tietynlaisen nuorison näkökulman. Olkaa rohkeita ja ennakkoluulottomia, muistuttaa Ilpo Kemppi uusi nuorisovaltuutettuja.
Neljän ja puolen vuoden matka
Nuvan puheenjohtaja Markus Nihti on ollut toiminnassa mukana jo neljä ja puoli vuotta.
– Tänä aikana olen saanut tietooni kunnallisen päätöksentekoprosessin ja kyllä voin olla ylpeä siitä, että olin mukana kun nuvatoiminta laitettiin uudestaan pyörimään Punkalaitumella, muistelee Nihti.
Nykyisen puheenjohtaja Nihtin mukaan tämä matka on ollut opettavainen ja antoisa. – Olen saanut olla koko neljä ja puoli vuotta mukana esimerkiksi kunnanhallituksen kokouksissa, mikä on antanut paljon.
Muutamia huomiota Nihtilläkin on paikkakunnan nuorista.
– Perhetaustat merkitsevät monella paljon. Oppilaanohjausta olisi mielestäni syytä lisätä ja tehostaa kunnassa. Näin nuoret löytäisivät kunnianhimon ja suunnan, jota tavoitella. Yleinen jaksaminen ja iloisuus ovat myös tärkeitä asioita, joita pitää muistaa aina välillä muistutella nuorille, summaa puheenjohtaja Markus Nihti.