Olemme Facebookissa!

05.10 2017 Etsivä nuorisotyö tarraa kiinni

Etsivän nuorisotyön tekijä Reetta Nieminen korostaa varhaisen puuttumisen merkitystä nuorten ongelmien helpottamisessa. Punkalaitumelaiset nuoret voivat tavata Reetan kirjastolla keskiviikkoisin.
– Etsivän nuorisotyön tehtävä on tarrata kiinni nuoreen, ennen kuin hän jää vaille tukea. Usein törmäämme pieniin ongelmiin ja jollei niihin puututa ajoissa, ne kasvavat suuriksi, sanoo etsivän nuorisotyön tekijä Reetta Nieminen. Hän auttaa viikoittain myös punkalaitumelaisia nuoria.

Etsivä nuorisotyö on tarkoitettu 15–29-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat apua tai neuvoja elämän eri osa-alueilla. – Toimimme matalan kynnyksen periaatteella eli kuka tahansa voi ottaa meihin yhteyttä. Nuoren itsensä tai hänen lähipiirinsä lisäksi runsaasti yhteydenottoja tulee mm. kouluilta, mikäli nuoren koulunkäynti tai opinnot keskeytyvät sekä Puolustusvoimilta, mikäli nuori keskeyttää asepalveluksen, kertoo Reetta Nieminen. Alle 25-vuotiaiden kohdalla ilmoitusvelvollisuus on lakisääteinen.


Hän korostaa etsivän nuorisotyön merkitystä ongelmien ennaltaehkäisyssä. – Sillä on mahdollista saada paljon aikaan ennen kuin ongelmat alkavat kasaantua ja kasvaa.


– Työmme perustuu nuorten vapaaehtoisuuteen. Ketään emme voi pakottaa mukaan, vaan kaikki on nuorten omasta tahdosta kiinni, Nieminen muistuttaa.


Ammattiopintojen keskeyttäjät suurin asiakasryhmä


Reetta Niemisen mukaan suurimman etsivän nuorisotyön asiakasryhmän muodostavat ammattiopintonsa keskeyttäneet nuoret. Heitä on sekä Sastamalassa että Punkalaitumella. – Eivätkä lukiotkaan mikään ”lintokoto” ole. Monesti ongelmien taustalta löytyy myös päihteiden käyttöä. Ilmiö on valtakunnallinen.


Päihteistä Nieminen nostaa esille kannabiksen käytön lisääntymisen. – Sen käyttö on kasvussa Lounais-Pirkanmaan alueella.


– Moni nuori pohtii opintojen lisäksi sitäkin, kelpaako yksilökeskeisessä maailmassa itsenään muille. Hyvän palautteen saaminen olisi myös tärkeää nuorelle, Nieminen pohtii.


Hän korostaa, että jokainen nuori on ongelmineen erilainen. – Neuvoja ja apua kaipaavat myös tavalliset, fiksut nuoret eivätkä ongelmat aina liity kouluun. Useimmilla on vain elämän suunta hakusessa ja esimerkiksi opinnoissa suuntautuminen tai työn saaminen pohdituttavat.


Punkalaitumella etsivät nuorisotyö suunnittelee vielä kuluvalle syksylle erilaista ryhmätoimintaa. – Se lähtisi nuorten tarpeista eli mikäli on toiveita, kannattaa ottaa yhteyttä, Reetta Nieminen vinkkaa.


Hän on tavattavissa Punkalaitumen kirjastolla keskiviikkoisin.


Hyvää yhteistyötä


Punkalaitumen kunnan hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta pitää etsivän nuorisotyön ja kunnan välistä yhteistyötä hyvänä. – Erityisen hyvin yhteistyö näyttäisi toimivan ammattikoulun suuntaan. Kuntaan yhteydenottoja nuorten tuen tarpeesta tulee eniten juuri ammattikoulusta ja armeijasta.


– Punkalaitumella on syrjäytyneitä nuoria mutta ei heitä ole keskimääräistä enempää. Kunnan työpajassa Nosturi-hanke järjestää nuorten elämänhallintaa tukevaa ryhmätoimintaa, Tiina Mäkiranta kertoo.

 

Evästeet