Olemme Facebookissa!

06.05.2021 Haukankosken tyhjien tilojen jatkokäyttöä selvitetään

Haukankosken tyhjilleen jääneen päärakennuksen tulevaa käyttöä pohditaan kunnassa. Rakennukseen on kertynyt korjausvelkaa ja etenkin sen vesi- ja viemäriputkistot kaipaavat remonttia.
Punkalaitumen kunnan omistuksessa Haukankoskella on tyhjillään suuri kiinteistömassa. Kunnassa tilojen tulevaisuutta pohtii työryhmä, johon kuuluvat puheenjohtajana Linda Lähdeniemi (kesk.) sekä jäseninä Ari Prihti (kok.), Harri Lumme (kok.), Marja Wakkala (sdp.) ja Juha Yli-Parri (kok.). Sihteerinä toimii elinvoimaluotsi Aki Mikkola.

Haukankosken päärakennuksen tilat jäivät joulukuussa tyhjilleen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksen lakkauttamisen jälkeen. Aiemmin tilat toimivat työlaitoksena sekä päihdehuoltona. Punkalaitumen kunta osti Haukankosken päihdehuoltolan lopettamisen jälkeen vuosituhannen vaihteessa. Lisäksi rakennuksen alakerrassa on toiminut Punkalaitumen uimahalli. Tilat ovat valtavat, sillä niissä 6 600 neliötä.


Punkalaitumen kunta on miettinyt, mitä tyhjille tiloille tulisi tehdä ja tätä on selvittänyt työryhmä. Tähän mennessä rakennuksessa on tehty riskiarvio, jossa suurimmaksi ongelmaksi on noussut vesi- ja viemäriputkiston huono kunto.


– Tilannetta on vasta kartoitettu. Tilat on käyty läpi ja pidetty ideointipalaveri. Olemme yrittäneet löytää uudenlaisia ratkaisuja, mitä tiloille voisi tehdä. Riskiarvio on käyty läpi hyvinkin yksityiskohtaisesti, kertoo työryhmän puheenjohtaja Linda Lähdeniemi.


Suurin haaste on rakennuksen koko ja se, että korjausvelkaa on kertynyt. – Se ei parane kuin korjaamalla. Ikinä vanhasta ei saa tietenkään korjaamalla uutta. En lähde arvioimaan Haukankosken tilojen vaatiman remontin summaa, mutta useammasta miljoonasta puhutaan.


Kunnalla yksin ei ole Linda Lähdeniemen mukaan käyttöä koko tilalle, vaan muitakin toimijoita yhteistyöhön tarvittaisiin mukaan.


– Tiloja on tarkoitus markkinoida, ja jos tilojen käyttöä haluttaisiin ohjata johonkin suuntaan, olisi siitä oltava suunnitelma valmiina. Varmasti on yrityksiä, yhteisöitä ja yhdistyksiä, jotka voisivat ostaa tai vuokrata tiloja. Niitä ei vain ole joka kulman takana odottamassa. Käyttötarkoitus olisi kunnassa mietittävä etukäteen. Työryhmällä on aikaa pohtia asiaa vuoteen 2023, eli hätiköidä ei tarvitse. Vaihtoehtoja ja ratkaisuita on aikaa miettiä.

Jääkö markkinointi puheeksi?


– Oma ajatukseni on taiteilijakoti. Sisällä olisi tilaa tehdä kaikkea mahdollista ja ulkoalueet ovat hienot. Yläkertaan mahtuisivat vaikka näyttelytilat. Haukankoski sopisi monenlaisen taiteen harrastamiseen, sanoo työryhmän jäsen Marja Wakkala.


Hänen mukaansa vesiputkiston remonttia on turha jälkikäteen kritisoida. – Kunta ei antanut rahaa kunnon remontteihin, vaan putkistoa korjattiin pätkittäin.


– Ajatus siitä, että kaikki pitäisi purkaa, raivostuttaa itseäni. Joku voisi joskus tiloista innostua. Mielestäni tiloissa ei esimerkiksi haise mitenkään epäterveeltä, Wakkala sanoo.


Tiloja pitäisi Wakkalan mukaan markkinoida. – Mutta se jää usein puheksi. Mikä on todellisuus? Ei yhtään mitään. Markkinointi vaatii soittelua ja mukana oloa kaikessa mahdollisessa, jossa tiloja haetaan. Itselläni on käsitys, ettei tiloihin välttämättä edes haluta mitään.

Miljoonalla ei selviä remontista

 

– Selvitys on edelleen tekeillä. Ajatuksena on tilojen markkinointi, mutta mitään päätöksiä siitä, mitä tehdään, ei ole, sanoo työryhmän jäsen Juha Yli-Parri.

 

Hänen mielestään olisi tietysti hyvä, jos Haukankosken tiloihin saataisiin toimintaa. – Mutta kyllä se hankalalta tuntuu. Hankaluuden aiheuttaa se, että Haukankoskelta on löytynyt kartoituksissa runsaasti erilaisia ongelmia muun muassa vesivuotoja. Niiden vuoksi tilojen vedentulo on katkaistu.

 

– Usein näissä kartoituksissa tahtoo löytyä vanhoista rakennuksista monenlaista ongelmaa. Miljoonalla ei korjata vielä paljoa, kun neliöitä ja kuutioita on yllin kyllin. Puuhaa riittäisi.

 

Purkamista ei tässä vaiheessa kuitenkaan suunnitella. – Puitteethan siellä olisi vaikka mihin.

 

Evästeet