Olemme Facebookissa!

07.07.2022 Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely tarjoaa jokaiselle jotakin

Maatalousnäyttelyssä oli mahdollista päästä kokeilemaan köyden punontaa omin käsin.
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna päästiin kahden vuoden tauon jälkeen nauttimaan Talonpoikasmuseo Yli-Kirralla järjestetyn Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyn antimista.

Helteisessä säässä paikalle oli saapunut runsas joukko ihmisiä ihastelemaan pitkät perinteet omaavan talkootyön taidonnäytettä. Koronan takia näyttelyitä ei ole järjestetty kahtena edeltävänä kesänä, mutta pitkän odotuksen jälkeen järjestäminen oli jälleen mahdollista.

– Ihmisiä on saapunut paikalle hyvissä määrin. Ihan vanhaan tuttuun malliin, vaikka sää onkin todella lämmin, museoyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Sillanpää sekä Aki Mikkola kertovat.

 

Juhlanaihetta riitti

 

Maatalousnäyttelyllä on pitkät perinteet ja se on järjestetty jo vuodesta 1992 lähtien. Tänä vuonna on siis juhlavuosi, kun maatalousnäyttely täyttää 30-vuotta. Eivätkä juhlanaiheet lopu siihen, sillä myös Punkalaitumen Museo- ja Kotiseutuyhdistys juhlii 75-vuotis juhlavuottaan. Lisäksi Yli-Kirran alue on ollut tänä vuonna yhdistyksen omistuksessa 70 vuotta. Aihetta juhlaan toden totta löytyy.

Valmistelut näyttelyä varten olivat alkaneet jo hyvissä ajoin. Edeltävä viikko on kuitenkin ollut intensiivisin. – Lukuun ottamatta puintikauroja jotka teimme jo viime vuonna, ovat järjestelyt tehty suurimmaksi osaksi tällä viikolla, Sillanpää kertoo.

Muutaman vuoden tauko tuotti myös järjestäjille hieman jännitystä siitä, miten hyvin talkooväki saadaan kasaan. – Kaksi välivuotta vaikutti kyllä talkoolaisten saamiseen. Ennen järjestelyt menivät rutiinilla, mutta nyt hieman jännitti miten saamme kaiken kasaan kahden vuoden jälkeen, Sillanpää ja Mikkola toteavat.

Näyttelyssä oli mukana noin 150 vapaaehtoista työntekijää. Lisäksi Punkalaitumen Rotaryklubi oli ohjaamassa liikennettä parkkialueilla. – Paikoitus on jo iso rupeama, mutta onneksi Rotaryt ottivat siitä vastuun, Sillanpää snoo.


Monipuolinen taidonnäyte


Esillä näyttelyssä oli monenlaisia entisajalla maatiloilla käytettyjä koneita ja muita työvälineitä, joita yleisö pääsi tutkimaan. Lisäksi ohjelmassa oli erilaisia työnäytöksiä, joissa oli mahdollisuus päästä näkemään ja jopa kokeilemaan itse miten koneet käytännössä toimivat. Perehtyä saattoi esimerkiksi köyden punontaan, hevosen kengittämiseen tai pärehöylän käyttöön. Mielenkiintoista ohjelmaa löytyi siis koko päiväksi.


Osa ohjelmasta jouduttiin kuitenkin perumaan helteisen sään takia. – Avotulen tekeminen olisi ollut liian suuri riski tällä säällä, joten osa ohjelmasta valitettavasti jouduttiin perumaan, Sillanpää sanoo.


Santeri, Stella ja Sofia Paavilainen olivat tulleet Urjalasta näyttelyyn Kyllikki Lähdeniemen kanssa. – Täällä on ollut tosi kivaa. Eläinten puuhastelua on ollut mukava seurata, lapset toteavat yhteen ääneen.


He ovat kokeneita kävijöitä näyttelyssä, sillä ovat jo useampana vuonna olleet tutustumassa maatalousnäyttelyn koneisiin. Päivä on seurueella kulunut erilaisia koneita tutkiessa. – Hevoskyytiin kun vielä pääsisi, niin se olisi kiva lopetus päivälle, Kyllikki toteaa.

Pauli Salminen oli tullut Loimaalta varta vasten katsomaan esillä olevaa saksalaista Farmall D430 traktoria. Näyttely keräsi kiitosta Salmiselta. – Näyttely on todella monipuolinen. Huomaa, että taustalla on viikkojen työ sekä järjestely.


– Täällä on hienoa, kun näkee miten hyvin rakennuskannassa sekä uudet että vanhat rakennukset ovat synkronoitu. Lisäksi on mielenkiintoista päästä vertailemaan vuosien kehitystä koneissa ja laitteissa, Salminen pohtii.


Odotukset täyttyivät


Maatalous näyttelyssä on lapset otettu hyvin huomioon, sillä heille oli järjestetty muun muassa satunurkkaus, jossa luettiin Koiramäen satuja. Lisäksi lapset viihtyivät hyvin vapaapalokunnan pisteellä, missä he pääsivät kokeilemaan sammutusta entisajan menetelmällä.

Lapsiperheiden määrä on lisääntynyt ilahduttavasti näyttelyssä. – Lapsille pitäisi koko ajan kehittää lisää. Lapsiperheiden määrä on kymmenen viime vuoden aikana kasvanut noin 30 %. Koiramäki on tietysti hyvä vetonaula lapsille, Mikkola tuumii.


Kuumana kesäpäivänä vierailijoiden jaksamisesta oli museolla huolehdittu erittäin hyvin. Myynnissä oli muun muassa keittoa, puuroa ja virvokkeita. Lisäksi näyttelyalueelta löytyi vesipiste, jossa pääsi juomaan lasillisen vettä tai täyttämään juomapullonsa.


Eikä tuliaisiakaan ollut näyttelyssä unohdettu, sillä museolta pystyi kotiin viemisiksi ostamaan esimerkiksi hunajaa, erilaisia leipiä, lankoja ja jauhoja.


Kaiken kaikkiaan viikonloppu sujui odotusten mukaisesti ja ilman sen suurempia yllätyksiä. – Kaikki meni hyvin, aina pieniä yllätyksiä ja muutoksia tulee, kun vanhojen laitteiden kanssa pelataan ja tarvitaan monen ihmisen yhteistyötä, mutta tyytyväisiä ollaan. Kävijöitä lauantaina ja sunnuntaina oli yhteensä 2150. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen, Sillanpää tiivistää viikonlopun.

Evästeet