Olemme Facebookissa!

07.11.2019 Hyvä työnjälki ja pidetyt lupaukset kantavat pitkälle

Vuoden Yrittäjä Sami Nurmilaakso aloitti yrittäjän uransa jo ala-asteella myymällä kelloja ja työhanskoja koulukavereilleen.
– Kun hyvin tekee työnsä, niitä riittää. Hyvä työ kantaa pitkälle ja se, että tekee sen, minkä lupaa, sanoo Vuoden 2019 Yrittäjänä perjantaina palkittu Sami Nurmilaakso. Yrittäjyysvuosia hänellä on takanaan liki 30.

Sami Nurmilaakso perusti nimeään kantaneen toiminimen helmikuun alussa vuonna 1990. Osakeyhtiömuotoisena yrittäjyyttä on jatkettu vuodesta 2015 lähtien. Julkisivumaalaus Nurmilaakso Oy toteuttaa nimensä mukaisesti asuntokohteiden ja julkisten rakennusten maalauksia. Referenssilistalta löytyvät muun muassa Punkalaitumen kirkko, pappila, riippusilta, kunnantalo sekä Urjalan ja Keikyän kirkot ja Forssan Työväentalo.


– Asiakaskunnasta suuren osan muodostavat isännöitsijät, taloyhtiöt, kunnat ja seurakunnat. Töitä alalla riittää niin, että useana kesänä niitä olisi ollut enemmän, kuin pystyimme vastaanottamaan. Rakennukset vanhenevat ja vaativat kunnossapitoa, Sami Nurmilaakso kertoo.


Kaikenlainen käsillä tekeminen on kiehtonut häntä pikkupojasta lähtien. Sadonmaan verstaalla uuden maalipinnan on saanut moni kone ja hiekkapuhallustöitäkin Nurmilaakso on tehnyt maalausten lisäksi. – Ojansivun Kaunon tukkivaunun maalaus oli ensimmäinen oma työni. Sen tein 13-vuotiaana.

Hiekkapuhalluskoneen hiekkakelloon en vielä jaksanut 50 kilon säkkiä nostaa, Sami naurahtaa. Erilaisia koneiden hiekkapuhalluksia ja maalauksia hän tekee verstaallaan edelleen talvikausina.


Hän tunnustautuu myös pienestä pitäen kauppamieheksi. – Kiertolan ala-asteella myin jo koulukavereille kelloja ja työhanskoja. Kauppaopiston aikana teimme nyrkkeilysäkkejä ja myimme niitä. Kaupankäynti on aina ollut vähän verissä.

90-luvulla toiminimen perustamisen jälkeen Sami Nurmilaakso työskenteli paljon Hämeenlinnan ja Helsingin seudulla. – Teimme hiekkapuhalluksia, parvekeremontteja ja ikkunoiden kunnostuksia. Nykyisin toimialue ulottuu pääasiassa Forssasta Sastamalaan ja Urjalasta Harjavaltaan.


Maalaustöissä perustyökalu on Samin mukaan edelleen maalipensseli. – Aiemmin töitä tehtiin telineillä. Nyt käytössä on nostolavat. Se helpottaa työskentelyä.


Yrittäjän itsensä lisäksi Julkisivumaalaus Nurmilaakso Oy:n työmailla tuttu näky on Samin vaimo Outi. – Hän on ihan yhtä lailla mukana ja ansaitsee ison kiitoksen. Outi on myös firman ”talouspäällikkö”.


Myös perheen neljä tytärtä ovat vuosien saatossa ottaneet osaa yrityksen urakoihin maalaustyömailla.
Yrittäjyyttä Sami ei omien sanojensa mukaan vaihtaisi mistään hinnasta ”pakkotyöhön”. – Tykkään olla itse se, joka tekee ja haluan olla mukana työmailla. Yrityksen kasvattaminen on alalla hankalaa, koska sitä rajoittaa ammattitaitoisen työvoiman puute ja työn kausiluontoisuus. Kesäisin työllistämme kahdesta kolmeen ulkopuolista työntekijää.


– Hyvä maalipinta kestää hyvinkin 15–20 vuotta. Siinä mielessä ehtisin vielä kerran maalaamaan vaikka Punkalaitumen kirkon. Tärkeintä onnistuneessa maalauksessa ovat pohjatyöt, eikä aineissa parane säästellä. Työmailla, kun vanhoja rakennuksia maalataan, oppii myös arvostamaan vanhaa työtä ja sen aikaista rakennusjälkeä, Sami kertoo.


Vapaa-aikaa Vuoden Yrittäjällä ei ole riesaksi asti. Hyvä paikka rentotua on Vehkajärveltä taannoin hankittu ja kunnostettu mökki. Vuosittaisiin lomakohteisiin kuuluvat myös Himoksen Iskelmäfestarit ja Fuengirolan Fugefestit.


Nurmilaakson pariskunta osti taannoin myös Huittisten vanhan kunnantalon. Siitä on tarkoitus kunnostaa vuokra-asuntoja. Sami omistaa myös puolet Humppilan Teräshallit Oy:stä. Yritys vuokraa kahta hallikiinteistöä Humppilassa.

 

Evästeet