10.02.2022 Vuoden ensimmäinen syntyi paluumuuttajien perheeseen
Nyt Oriniemessä on eletty vauvaperheen arkea parin viikon ajan. – Ensimmäiset päivät olivat vähän haastavia, kun univelkaa oli kertynyt meille molemmille, mutta nyt totutellaan pikku hiljaa arkeen ja vauvan rytmiin, kertoo Eveliina.
Vuoden ensimmäinen vauva oli sananmukaisesti pikkutyttö, sillä painoa oli 2960 grammaa ja pituutta 48 senttiä. – Sen olemme huomanneet, että tyttö haluaa olla sylissä mahdollisimman paljon ja maito maittaa.
Uuteen perheenjäseneen totuttelee myös cairnterrieri Frodo. – Frodo on vauvasta kiinnostunut ja selvästi hätääntyy, kun se itkee. Varovaisesti se kuitenkin osaa jo tyttöä lähestyä.
Tulevilta vuosilta Eveliina ja Paavo toivovat, että lähellä sijaitseva Pohjoisseudun koulu jatkaisi vielä pitkään toimintaansa. – Olisi hienoa, jos koulu olisi elinvoimainen vielä, kun tyttö menee kouluun. Olemme kuulleet koulusta paljon hyvää ja hän olisi jo kolmannen polven Hietaniemi koulussa. Siitäkin voi olla tyytyväinen, että kunnassa on uusi päiväkoti, jonne tyttö aikanaan menee.
Aivan vielä päiväkodin ovet ole uudelle perheenjäsenelle avautumassa, sillä Eveliina aikoo käyttää kaiken vanhempainvapaan ja hoitovapaatakin. – En halua laittaa tyttöä päiväkotiin alle vuoden vanhana, eikä tässä ole mikään kiire töihinkään.
Hän työskentelee tällä hetkellä Kokemäellä suuhygienistinä. Tuore isä puolestaan on Raumalla toimivan eräliike Sissoksen palveluksessa.
Kotiseutu kutsui
Eveliina ja Paavo ovat molemmat syntyperäisiä punkalaitumelaisia ja paluumuuttajia. He palasivat juurilleen vuonna 2020 ja asuvat nyt Paavon kotitalossa. Tätä ennen Eveliina oli turkulainen ja Paavo raumalainen.
– Minulle on ollut aina selvää, että tulen takaisin Punkalaitumelle, sanoo Paavo. Eveliina kertoo tulleensa takaisin vähän miehenkin perässä, mutta löytää muutolle myös muita syitä. – Asuin lapsuudessani ja nuoruudessani Punkalaitumella 19 vuotta. Oli helppo tulla takaisin. Lisäksi äitini ja siskoni asuvat täällä. Nyt on hoitoapu tarvittaessa lähellä.
Pariskunta on remontoinut ahkerasti taloaan ja tällä hetkellä siellä ovat valmiina kaikki tarvittavat tilat. Viimeksi valmistuivat sauna ja kylpyhuone. Suuressa vanhassa maatilan päärakennuksessa riittää silti remontoitavaa.
– Remonttia on painettu ja painetaan edelleen, mutta pikku hiljaa ja rauhassa. Itse on koitettu tehdä mahdollisimman paljon, kertoo Paavo.