Olemme Facebookissa!

12.10.2017 Reaktorilohkot paikoilleen Kanteenmaassa

Projektipäällikkö Mika Kylänpää, hankevetäjä Aki Heinonen ja toimitusjohtaja Jukka Uusi-Kouvo seurasivat reaktorilohkojen paikalleen nostoa Kanteenmaassa.
Punkalaitumen Bioenergia Oy:n biokaasulaitostyömaalla on edetty laitteistojen asennusvaiheeseen. Viime torstaina 500-tonninen nosturi siirsi paikoilleen biokaasulaitoksen reaktorilohkoja.

– Yksi reaktori koostuu kahdesta lohkosta, joiden yhteispaino on 80 tonnia. Valmiit moduulit on rakennettu BioGTS:n tehtailla, kertoo BioGTS:n projektipäällikkö Mika Kylänpää. Hänen mukaansa biokaasulaitoksen maanrakennus-, rakennus- ja prosessityöt ovat siinä vaiheessa, että siirrytään laitteistojen asennukseen.

– Loogisesti edetään ja jouluun mennessä ”mökki” on lämmin. Valmistumisen osalta ollaan puolivälin paremmalla puolella. Osittainen loppukatselmus tehdään toukokuussa ja kaasun tuotto voi alkaa ensi vuoden syyskuun alkupuolella.

Paikoilleen nostetut reaktorilohkot sisältävät mädätyslaitteiston, johon biomassaa syötetään jatkuvana virtana. Laitteisto toimii Kylänpään mukaan pitkälti automaattisesti. – Raaka-ainetta käsitellään vuodessa 10 000 tonnia ja laitoksen tuotto on noin 7 700 MWh vuodessa.

 

Sähköyhtiöiden mukaan tulo tärkeää

 

Viime viikolla Leppäkosken Sähkö Oy ja Vatajankosken Sähkö Oy ilmoittivat lähtevänsä mukaan sijoittajina Punkalaitumen Bioenergia Oy:n toimintaan. Yhtiön toimitusjohtaja Jukka Uusi-Kouvo pitää kahden sähköyhtiön mukaan tuloa tärkeänä.

– Molemmilla yhtiöillä on aiempaa kokemusta biokaasun tuottamisesta. Yhteistoimintaa tullaan varmasti jatkossa tekemään, Uusi-Kouvo toteaa. Hänen mukaansa bioenergiayhtiön omistajapohja on nyt koossa.

– Tämä on se joukko, jollainen yhtiöön alun perin haluttiin koota. Biokaasulaitos tuottaa biokaasua ensivaiheessa kahden reaktorin voimin. Punkalaitumen Bioenergia Oy:llä on varaus alueelle vielä kolmelle lisäreaktorille.

 

Evästeet