13.10.2022 Tervaskannot starttasivat syksyyn liikuntahallissa
Syyskauden starttitapahtumassa osallistujat pääsivät testaamaan omaa fysiikkaansa erilaisin testein. Kävelymittauksessa selvitettiin, onnistuuko suojatien mittaisen matkan taittaminen neljässä sekunnissa, tuolilta seisomaan nousussa puolestaan arvioitiin jalan lihasten kuntoa. Käden puristusvoimaa mitattiin omassa pisteessä, samoin tasapainoa. Lisäksi osallistujat pääsivät kehonkoostumusmittaukseen, joka antaa tärkeää tietoa muun muassa kehon lihaksiston ja rasvan sekä nesteiden määristä.
Mittauspisteiden lisäksi liikuntahalliin oli rakennettu monipuolinen kuntorata, jossa oli erilaisia tasapainoon, voimaan, ketteryyteen ja näppäryyteen liittyviä tehtäväpisteitä.
Tilaisuuden lopuksi juotiin kahvit. Tapahtuman liikuntahallissa järjesti ikäihmisten liikkumista edistävä Tervaskanto-hanke yhdessä Punkalaitumen Ladun ja Polun Vertaisvetureiden, Punkalaitumen Golfin sekä huittislaisen liikuntakeskus Spiraalin kanssa.
Vertaisvetureille uudet liivit
Teravaskantojen syysstartissa kuntopisteillä opastajina toimivat Vertaisveturit. Tällä kertaa he erottuivat erittäin hyvin uusien oranssien liivien ja lippalakkien ansiosta.
Liivit on valmistanut Ompelimo MiSa ja lippikset Vertaisvetureille lahjoitti Paulin kauppa.
Hyte-rahoitusta tulossa hyvin
Kunnille otetaan vuoden 2023 alusta käyttöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosa eli HYTE-kerroin. Se on kannustin, joka tarkoittaa, että kuntien rahoituksen valtionosuuden suuruus määräytyy osaksi niiden tekemän hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön mukaan. Tällä halutaan varmistaa kuntien aktiivinen toiminta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi myös sote-uudistuksen jälkeen.
Punkalaitumella HYTE-kertoimeksi on alustavasti arvioitu 20 euroa asukasta kohden. – Rahoitusosuus on lähellä maksimia, mitä kunnille voidaan maksaa, sillä suurin summa on 21,80 euroa. Pienin taas 7,70 euroa, kertoo hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta.
HYTE-kertoimen laskemisessa käytetään Mäkirannan mukaan kahta pääindikaattoria, joista toisessa ovat mukana kunnan toiminta väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi (prosessi-indikaattorit) ja toinen kuvaa toiminnan tuloksia eli kunnan väestön terveyttä ja hyvinvointia (tulosindikaattorit). – Kuntiin annetun ennakkotiedon mukaan tulosindikaattorit ovat ylipaino, koettu terveys, koulupudokkaat, työkyvyttömyysaika, kaatumishoitojaksot ja toimeentulotuki.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan indikaattoreiden määrä on kohtalaisen suuri, jotta toimintaa voidaan arvioida mahdollisimman laajasti. Valitut indikaattorit mittaavat laajasti kunnan toimintaa ja tekemistä aina johtamisesta, seurannasta ja arvioinnista, resursseista ja kuntalaisten osallisuuden edistämisestä käytännön tekemisiin. Tärkeää on myös työn pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus.
– Punkalaitumella ennaltaehkäisevää ja liikuntaan kannustavaa toimintaa on tehty pitkään ja se myös näyttäytyy korkeana HYTE-kertoimena, sanoo Tiina Mäkiranta.