Olemme Facebookissa!

14.07.2022 Muistojen Illassa nautittiin hyvästä musiikista ja seurasta

The Vintage Group tanssitti Muistojen Iltaan osallistunutta väkeä. Yhtyeessä soittavat Esa Lahtomaa (laulu ja kitara), Risto Korenius (soolokitara), Jukka Saarinen (basso) sekä Arto Säteri (rummut).
Hyvästä musiikista ja hienoista urheiluhetkistä päästiin nauttimaan Muistojen Illassa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Särkässä järjestetystä illasta vastasivat Turun Punkalaidun -seura sekä Punkalaitumen Kunto.

Muistojen Illassa oli monta aihetta juhlaan. Punkalaitumen Kunto vietti koronan alkuaikoina 90-vuotisjuhlavuottaan ja tänä vuonna Turun Punkalaidun -seura juhlistaa 60-vuotista taivaltaan.


”Yhteissyntymäpäivät” oli suunnitelmissa järjestää jo kolme vuotta sitten, mutta pandemian vuoksi järjestäminen mahdollistui vasta nyt. – Viralliset juhlat pidämme lokakuussa Turussa. Silloin luvassa on historiikkeja, muistelua, ruokaa ja muuta mukavaa ohjelmaa. Se on samalla myös seuran pikkujoulu, Turun Punkalaidun -seuran puheenjohtaja Pekka Virtanen kertoo.


Idea tapahtuman järjestämiseen lähti Kari Känkäsen ehdotuksesta. – Kari soitti neljä vuotta sitten ja kertoi listanneensa 200 Punkalaitumen Kunnon entistä urheilijaa. Siitä sain sitten myöhemmin idean tapahtumaan ja olin yhteydessä Punkalaitumen Kunnon puheenjohtajaan Uuden-Kouvon Jukkaan. Esitin ajatukseni hänelle ja siitä sitten aloimme kaavailemaan tilaisuutta, Virtanen avaa tapahtuman syntymistä.


Unohtumattomia musiikki- ja urheiluhetkiä


Illassa kuultiin Punkalaitumelaistaustaisten muusikoiden hienoja musiikkiesityksiä sekä muistelmia unohtumattomista Kunnon urheilijoiden suorituksista. Esiintyjä- ja puhekaartiin kuuluivat muun muassa Pekka Virtanen, Jukka Uusi-Kouvo, Martti Heikkilä, Kari Känkänen yhtyeineen ja The Vintage Group.

Muistojen Ilta kokosi paikalle kiitettävän määrän yleisöä. Monet jo Punkalaitumelta pois muuttaneet tulivat Särkkään tapaamaan tuttujaan ja entisiä urheilutovereitaan. Paikalla oli myös aiemmin päivällä abikokoukseen osallistuneita vuoden -71 ylioppilaita.


­– Odotetusti tuli ihmisiä paikalle. Tällä hetkellä noin 170 henkeä, mutta illan mittaan paikalle tulee varmasti lisää. Ulkopaikkakuntalaisia taitaa melkein olla enemmän kuin pitäjäläisiä, Virtanen tuumaa.


Työtä tapahtuman järjestäminen vaati, sillä Virtanen oli jo hyvissä ajoin alkanut tutkimaan leikehistoriaa ja etsinyt urheilijoita haastateltavaksi tilaisuuteen. – Rungon suunnittelimme yhdessä Saarisen Jukan kanssa. Hän entisenä urheilijana tuntee hyvin Kunnon urheilijoita.


Odotukset iltaan olivat maltilliset. – Ihmiset saavat tavata pitkästä aikaa toisiaan kivan tapahtuman yhteydessä. Illan tuoton olemme päättäneet lahjoittaa Punkalaitumen Kunnon nuorisourheiluun, Virtanen toteaa.

Iloisia jälleennäkemisiä


Entinen Kunnon kuulantyöntäjä ja kiekonheittäjä Arja Lehtinen (os. Patja) oli tyytyväinen Muistojen Iltaan. – Asun nykyään Hollollassa, joten vanhoja punkalaitumelaisia tuttuja näen enää harvemmin. Täällä on ollut mukava päästä juttelemaan heidän kanssaan. Tällaiset tapahtumat ovat ihania, suuri kiitos järjestäjille, Lehtinen kiittelee.


Hänellä on hallussaan yhteensä viisi kuulantyönnön SM-pronssia ja yksi SM-hopea. Lisäksi hän on urallaan osallistunut useisiin maaotteluihin ja kiertänyt kilpailuja Keski-Euroopassa.


Yhtenä ohjelmanumerona illassa kuultiin Martti ”Masa-Paljasjalka” Heikkilän muistelmia sekä musiikkia. – Todella mukava kokemus on ollut esiintyä täällä. En ole ennen Särkässä esiintynyt ja nyt koronan vuoksi on muutenkin ollut yli kahden vuoden esiintymistauko, Heikkilä sanoo.

Heikkilä tuli tunnetuksi paljain jaloin juoksemisesta, mistä hänen lempinimensä myös juurtaa juurensa. – Urheilusta innostuin 60-luvun alussa eikä silloin vielä ollut kaikkialla urheilukenttiä. Oja oli kesän takia kuiva ja siinä oli mukavan tasainen hiekkapohja, jossa oli hyvä juosta paljain jaloin. 8-vuotiaana tein aidat sinne ja juoksin niitä. Siitä se innostus sitten lähti, hän kertoo.


Päälajinaan Heikkilä juoksi 3000 metrin esteitä, jossa hänellä on myös tiettävästi paljain jaloin juostu Suomen ennätys. Ennätys on syntynyt vuonna 1974, ajalla 8.53,5.


– Tapahtumassa yhdistyy hienosti musiikki ja urheilu. Kun Pekka kysyi lähdenkö mukaan, vastasin heti, että totta kai lähden, Heikkilä toteaa.


Illan päätteeksi tanssilava täyttyi innokkaista tanssijoista, kun The Vintage Group astui estradille. Heidän musiikkinsa oli taidokasta ja menevää. Bändi on syntynyt vuonna 1969 Punkalaitumen yhteiskoulussa ja tuli silloin tutuksi nimellä Group. Lauantai-iltana he viihdyttivät yleisöä yli neljän vuosikymmenen tauon jälkeen. Sitä ei kylläkään olisi heidän menostaan pystynyt kertomaan, sillä tunnelmaa lavalta ei puuttunut.

Evästeet