Olemme Facebookissa!

16.03.2017 Soten solmuja avattiin Huittisissa

Eduskunnan varapuhemies Arto Satonen alusti Huittisissa järjestetyn Koko kansan sote -illan. Alustusta kuuntelivat panelistit Marja Ahola, Laura Huhtasaari, Timo Kalli, Jaana Laitinen-Pesola, Jari Myllykoski ja Ilmari Nurminen.
– Huoltosuhteen muutosta voisi kuvata näin: kun 1970-luvulla yksi istui pulkassa ja kaksi veti pulkkaa, nyt pulkan kyydissä istuu kolme ihmistä ja sitä vetää kaksi, konkretisoi eduskunnan varapuhemies Arto Satonen (kok) meneillään olevan sote-uudistuksen tarvetta Huittisissa kuuden rotaryklubin järjestämässä koko kansan sote -illassa edellismaanantaina.

Huittisten, Punkalaitumen, Nakkilan, Vammalan, Äetsän ja Kokemäen rotaryklubit olivat kutsuneet sote-illan asiantuntijoiksi paneelikeskusteluun kansanedustajat Laura Huhtasaaren (ps), Jaana Laitinen-Pesolan (kok), Timo Kallin (kesk), Jari Myllykosken (vas) ja Ilmari Nurmisen (sdp). Lisäksi mukana oli erikoissairaanhoitaja Marja Ahola Sastamalasta edustamassa kenttäväen näkemystä.

 

Paneelikeskustelun alustuksen piti eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Arto Satonen. Hän kuvaili sote-uudistuksen laadullisiksi tavoitteiksi tuottaa kaikkien saataville laadukkaat palvelut järkevillä kustannuksilla. – Ihminen nostetaan palvelun keskiöön. Sote-uudistuksen taloudellinen tarve kumpuaa huoltosuhteen heikkenemisestä ja sote-menojen huimasta kasvusta.

 

– Sote-menojen nousukäyrä on 45 asteen kulmassa, samaan aikaan bkt ei ole noussut läheskään samalla voimalla. 2000-luvulla eläkkeensaajien määrä on tuplaantunut ja vuodesta 2008 lähtien vuoteen 2014 työttömyydestä johtuvat kustannukset ovat nousseet 3,5 miljardista lähes viiteen miljardiin, Satonen vyörytti karuja talouslukuja kuulijoille.

 

Alustuksensa päätteeksi Arto Satonen otti lyhyesti kantaa myös lähinnä Huittisten ja Sastamalan tuleviin sote-palveluihin. – Voisin lyödä vetoa, että Huittisissa ja Sastamalassa tulee olemaan laaja-alainen sote-palvelukeskus, kuten nytkin. Palvelun tuottajia ei sen sijaan varmaankaan ole monia. Vammalan aluesairaala palvelee todennäköisesti tietyissä tehtävissä, kuten psykiatria ja kuntoutus, koko Pirkanmaata ja myös tätä aluetta.

 

Uudistuksen tarpeesta yhteinen näkemys

 

Huittisissa Risto Ryti -salissa järjestetyn sote-illan paneelikeskustelussa kaikki osanottajat olivat samaa mieltä sote-uudistuksen tarpeellisuudesta. Keinoista ja vaikutuksista oltiinkin sitten erimieltä.

 

– Demokratiassa ei aina saa parasta mutta mahdollisuus on synnyttää jotain hyvää ja tyydyttävää. On todella paljon, jos ihminen pääsee tarvitsemaansa hoitoon ja hoitopolku toimii, totesi Laura Huhtasaari. Sote-uudistuksen tavoitetta menojen kasvun leikkaamisesta hän ei suoralta kädeltä ollut valmis uskomaan.

 

Timo Kalli perusteli uudistuksen tarvetta sillä, että mikäli sitä ei nyt saada aikaan, joutuvat tulevat hallitukset tekemään kipeitä leikkauksia. – Ei tämä ole vallankumous, vaan nyt halutaan varmistaa, että asiakkaiden vastaanottopisteissä on lääkäri, jolla on työparinaan hoitaja. Samalla järjestelmä integroidaan, jotta resurssitarvetta voidaan harkita kokonaisuutena. Painopiste siirtyy lähemmäs asiakasta.

 

Jari Myllykoski oli vallankumouksen suhteen eri mieltä Kallin kanssa. – Tämä on vallankumous. Isot kansainväliset toimijat, jotka harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua, tulevat markkinoille. Mikäli julkinen sote-palvelu ei toimi, alkaa varoja siirtymään verosuunnittelun piiriin. Ehdotetulla mallilla ”kerman kuorinta” toteutuu.

 

Jaana Laitinen-Pesola näki sote-uudistuksen maaliin viemisen erittäin tärkeänä. – Koko 2000-luvun aiemmat uudistukset ovat jääneet erikoissairaanhoidon jalkoihin. Vihdoin vahvistetaan sitä tasoa, joka on meitä itseämme lähellä. On aivan sama, miten hallinto on järjestetty, kunhan asiakas saa tarvitsemansa avun ovesta sisään kävelemällä.

 

Ilmari Nurminen näki sote-uudistuksessa useita ongelmakohtia, joista yksi on aikataulun kiireisyys. Hänen mielestään tiukka aikataulu johdattelee aktiivi-ikäiset työssä käyvät ihmiset työterveyshuollon kautta suoraan isojen sote-yritysten asiakkaiksi. – Kyse on miljardiluokan bisneksestä. Työssäkäyvät ohjautuvat työterveyspalveluiden kautta näitä tarjoavien yritysten asiakkaiksi. Ikääntyneet ja paljon palveluita käyttävät jäävät julkisten palveluiden asiakkaiksi.

 

Sote-alan kenttää edustaneen Marja Aholan mukaan työntekijät ovat odottavalla kannalla. Työttömyyttä ei pelätä mutta työpaikka voi monella vaihtua. – Tuskin uusi sote-malli lähtee loistavasti käyntiin, mutta olisi tärkeää että se saataisiin muutaman vuoden toiminnan jälkeen lähelle optimaalia.

 

Paneelikeskustelun jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä panelisteille. Keskustelua johdatteli toimittaja Matti Laine.

 

Evästeet