17.05.2018 Kun isä kylvöille lähti
Elokuussa sadonkorjuuaikaan kaksi vuotta täyttävä Minttu-tyttö seuraili kylvökoneen vieressä tarkasti, kuinka isä-Eero teki kylvinkoneen kiertokoetta ennen pellolle lähtöä. – Viime vuonna vietin ensimmäistä äitienpäivääni isänä kylvöpellolla ja tänä vuonna taitaa käydä samalla lailla, Eero naurahtaa.
– No, äitienpäivän tienoo on perinteisesti ollut kylvöjen alkamisen aikaa eikä tämä vuosi tee poikkeusta.
Levoniemi kertoo kylvävänsä keväällä kauraa kolmisenkymmentä hehtaaria ja mallasohraa 24 hehtaaria. Hän, kuten muutkin maanviljelijät, toivoo tietysti suotuisia kasvukelejä alkavana kesänä.
– Sadetta saisi tulla sopivasti sopivaan aikaan ja lämmintäkin tietysti pitäisi olla. Tutkijat ovat tutkineet, että paras lämpötila kasvulle oli 22 astetta, Eero Levoniemi tietää.
Kylvämänsä mallasohran hinnoitteluun Levoniemi toivoisi muutosta. – Tällä hetkellä mallas- ja rehuohran hintaero ei ole kovin suuri. Mielestäni laatuhinnoittelu olisi nykyistä parempi vaihtoehto, koska se kannustaisi laatusadon kasvattamiseen.
Kylvötyöt ovat viime viikon puolivälistä edenneet paikkakunnalla suotuisissa merkeissä, sillä lämpötila on pysytellyt useamman päivän hellelukemissa.