18.08.2016 PunkaFest oli napakymppi yleisön ja järjestäjien mielestä
– PunkaFest oli käytännössä napakymppi. Järjestelyt onnistuivat yli odotusten. Kelikin suosi ja osui aivan kohdilleen, iloitsee tapahtuman järjestelyistä vastanneen Laitumen Pallo ry:n Tero Naskali.
Yleisöä Vartiolan kunnostetulla vanhalla kentällä perjantaina oli järjestäjien mukaan noin 1 350 henkeä. Laitumen Pallon sekä kunnan nuorisovaltuuston tavoitteena oli järjestää koko perheen festivaali. Tässä myös onnistuttiin.
– Oli hieno katsella, kun perheet nauttivat esityksistä yhdessä. Aikuiset ja lapset jammailivat samaan tahtiin ja tunnelma oli todella korkealla. Kun yleisö lauloi JVG:n mukana Voitolla yöhön, kylmät väreet menivät selkää pitkin ja tuli tunne, että nyt tässä onnistuttu, Naskali kuvailee.
Kiitoksia saa myös PunkaFestin järjestelyihin osallistunut talkoo-organisaatio. – Talkooväkeä oli mukana tapahtuman valmisteluissa ja tapahtumassa helposti 60–70 ihmistä. Kaikki toimi hyvin aitojen pystytyksestä liikenteen ohjaukseen ja järjestyksen valvontaan. Ihmisten lisäksi tarvittavaa konekalustoa saatiin hienosti liikkeelle.
Myös järjestäjät saivat yleisöltä kiitosta. – Tapahtumasta yleensä tuli runsaasti myönteistä palautetta mutta erikseen kiiteltiin sitä, että anniskelualue oli selkeästi eristetty ja näin perheille varattu tilaa liikkua muulla alueella. Kaikki esiintyjät olivat myös tyytyväisiä tapahtumaan, Naskali kertoo.
PunkaFest pääsi Naskalin mukaan taloudellisesti ”omilleen”. – Huomioiden, että tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, on se hyvä saavutus.
– Tällaisen tapahtuman järjestämisessä on valtavasti muuttujia. Nyt on saatu hyvä organisaatio kokoon ja olisi toisaalta sääli, ettei tällaista talkookoneistoa voitaisi toistamiseen käyttää. Vedetään nyt kuitenkin ensin henkeä ja pohditaan jatkoa vasta sen jälkeen, Tero Naskali pohtii mahdollista jatkoa PunkaFestille.
PunkaFestin tapahtuma-alue alkoi täyttyä hiljalleen heti porttien avauduttua iltaviiden aikaan. Ensimmäisenä lavalle nousi iisalmelainen Gravity Waves, joka lämmitteli yleisöä illan pääesiintyjiä Arttu Wiskaria ja JVG:tä varten.
Arttu Wiskarin noustessa lavalle väkeä oli paikalla jo runsaasti ja tunnelma kohosi. Wiskarin esiintyminen oli huomattavasti etukäteisoletusta parempi ja jopa energisempi. Hyväntuulinen laulaja osasi ottaa yleisön ja niin eturivin täyttäneet lapset kuin vanhempikin väki lauloi esitysten mukana.
Tällä hetkellä suosionsa aallonharjalla ratsastavan JVG:n noustessa lavalle lämpeni yleisö lopullisesti. Mitä pidemmälle Jare ja Ville Galle ohjelmistossa pääsivät, sitä enemmän kädet nousivat ja laulu raikui. Energinen ja hyväntuulinen kaksikko laulatti yleisöä mennen tullen ja sanat näyttivät olevan nuorta polvea myöden hyvin ulkoa opittuina. Ei ihme, että JVG:n pojat kiittelivätkin yleisöä useampaan otteeseen samoin kuin koko tapahtumaa. Erityismaininnan sai Vartiolan urheilukentän nurmi, jolla kaksikko käväisi ennen keikkaa pelaamassa jalkapalloa. Yhtä hyvää ei kuulemma löydy koko Helsingistä.
PunkaFestin juonto oli myös varmoissa käsissä, sillä juontajana toimi Iskelmä –radion toimittaja Emilia Howells, jonka sukujuuret ovat Punkalaitumella.
Yleisö pääsi PunkaFesteillä herkuttelemaan Metsärannan Lihan varraspossulla ja makkaroilla. Koskioisten kyläyhdistys paistoi illan aikana viitisensataa muurinpohjalettua ja Laitumen Pallon kojussa arpojen lisäksi oli tarjolla mm. metrilakua.
Punkalaitumelaisuus on mielentila
Punkalaitumen kunnan puolesta PunkaFestin alussa puheenvuoron käytti valtuuston puheenjohtaja Outi Uusi-Kouvo. Hän kiitteli tapahtuman järjestäjiä ja talkooväkeä hienosta tapahtumasta.
– Pienellä paikkakunnalla ei ole varaa jäädä poteroihin. Yhteisöllisyys on muotisana mutta täällä sitä on toteutettu muutenkin kuin juhlapuheissa. Punkalaitumelaisuus on mielentila, johon ei lääkitys pure.