Olemme Facebookissa!

18.08.2022 Elinvoimakehittäjä on unelmaduunissa

Punkalaitumen kunnan elinvoimatyö sai elokuun alussa vahvistusta Henna Ärrälän aloittaessa uudessa elinvoimakehittäjän toimessa. Kunnanjohtaja Tuija Ojalan työnkuvassa elinvoima-asiat ovat myös keskeisessä asemassa.
– Opeteltavaa on paljon ja informaatiotulva on melkoinen, mutta silti tämä on unelmaduuni. Kiinnostava ja monipuolinen työ, kuvailee Punkalaitumen kunnan elinvoimakehittäjä Henna Ärrälä.

Henna Ärrälää voi kuvailla elinvoimakehittäjänä pioneeriksi, sillä hän on kevättalvella perustetun toimen ensimmäinen haltija ja aloitti työssään kuluvan kuun alusta. Tehtäväkenttä on melkoinen, sillä elinvoima on laaja käsite ja elinvoima-asioiden lisäksi työhön kuuluu kunnan markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen.


– Olen käynyt läpi työnkuvaani muun muassa luottamusjohdon kanssa ja samalla kuullut heidän odotuksiaan. Niiden pohjalta olen priorisoinut asioita, joihin tulen alkuvaiheessa keskittymään. Kolme keskeistä tehtävää ovat uudet asukkaat, uudet yritykset ja Kanteenmaan kiertotalousklusteri, Ärrälä kertoo.


Elinkeinoelämän puolella hän pitää tärkeänä Kanteenmaan alueen kehittämistä. Kunta on kaavoittamassa valtatie 2:n tuntumaan tontteja yrityksille. Kanteenmaan alueelle lanseerattiin myös kiertotalousklusteri, jonka ympärille halutaan yritystoimintaa. Isosuolla on meneillään edelleen tuulivoimapuistohanke ja myös aurinkoenergian tuottamista selvitellään.


Aivan ensimmäiseksi tavoitteekseen Henna Ärrälä kertoo verkostoitumisen paikallisten toimijoiden kanssa. – Yritysten lisäksi Punkalaitumella on aktiivinen ja vahva kolmas sektori. Kuuntelen mielelläni, millaisia ajatuksia ja toiveita eri toimijoilla on tulevaisuuden suhteen.


– Kunnan markkinointiin ja viestintään minulla on kyllä runsaasti ajatuksia, joissa voidaan hyödyntää muun muassa meneillään olevaa Taikayöntien lumo -hanketta. Ideioita on nollabudjetin toteutuksista vähän isompiin hankkeisiin.

 

Yhteisöllisyyttä ja persoonia


Henna Ärrälä tietää, että likimain jokaisessa maamme kunnassa pohditaan samoja kysymyksiä, joita Punkalaitumella. Uusia asukkaita ja yrityksiä olisi houkuteltava muuttamaan kuntaan.


– Kilpailu on kovaa. Esimerkiksi meillä Punkalaitumella on naapureina hyviä kuntia, joilla jokaisella on omat vahvuutensa.


Erottautuakseen kuntamarkkinoinnista on löydyttävä jotain uutta ja sellaista, mitä muut eivät ole vielä älynneet käyttää. – Kun kuntien markkinointia vertailee, huomaa, että kuntamarkkinointi on kunnasta riippumatta aika lailla samantyyppistä. Samoja vahvuuksia nostetaan esiin.


– Olen asunut aika monessa kunnassa elämäni aikana ja täällä vastaanotto on ollut ehdottomasti lämpimin. Siksi koen itse Punkalaitumen vahvuudeksi yhteisöllisyyden. Se on selvästi erottava tekijä ja sitä kannattaa viestinnässä ja markkinoinnissa hyödyntää. Stereotypia siitä, että Punkalaitumella ollaan varautuneita ja vieras otetaan vastaan epäluuloisesti, ei pidä paikkaansa.


Toinen Ärrälän nosto ovat paikalliset persoonat. – Punkalaitumella asuu persoonia, joita esimerkiksi #punkalaitumelaiset -kampanja on nostanut hienosti esiin. Paikkakunnalle tulevalle olisi synnytettävä tunne, että että tällaisten ihmisten kanssa, tällaisessa kylässä, haluaisin asua.


Henna Ärrälä on asunut miehensä kanssa Punkalaitumella vuodesta 2018 lähtien. Koulutukseltaan hän on medianomi. – Haimme taloa akselilta Hämeenlinna-Tampere-Turku ja sellainen löytyi täältä. Ihastuimme taloon ja sen pihaan.


– Oma vapaa-aika kuluu aika paljon puutarhatöissä, mutta näin syksyllä myös sieni- ja marjametsällä. Sataopiston kurssikalenteria olen selaillut ahkerasti ja odotan innolla myös kunnan liikuntaryhmien alkamista. Uusin hankinta mieheni kanssa on pihassa seisova matkailuauto, Henna Ärrälä kertoo.

 

%MCEPASTEBIN%
Evästeet