Olemme Facebookissa!

20.02.2020 Vauvaperheitä muistettiin monella tapaa

Punkalaitumen kunta ja MLL sekä useat paikalliset yhteisöt ja yritykset muistivat viime vuonna syntyneitä vauvoja kirjastossa järjestetyssä Vauvajuhlassa.
Viime vuonna vauvan saaneita punkalaitumelaisperheitä muistettiin monin tavoin kirjastolla viime viikon tiistaina. Kunnan vauvarahan lisäksi monet yritykset ja yhteisöt halusivat onnitella uusia kuntalaisia.

Vauvajuhlan kirjastolla järjestivät Punkalaitumen kunta ja MLL:n Punkalaitumen yhdistys. Kunnan puolesta vauvaperheet toivotti tervetulleiksi kunnanjohtaja Tuija Ojala, joka oli ”turvakseen” ottanut Nalle Puh- ja Nasu -pehmolelut.


– Nalle Puh ja Nasu ovat siitä mukavia kavereita, että he muistuttavat olevansa rohkeampia ja vahvempia kuin luulevat olevansa. Se kertoo hyvästä itsetunnosta. Sitä viime vuonna syntyneet uudet kuntalaisetkin tarvitsevat. He kasvavat lähitulevaisuudessa paljon enemmän ja nopeammin kuin me vanhemmat, Tuija Ojala kuvaili.


MLL:n puolesta puheenvuoron käytti yhdistyksen varapuheenjohtaja Essi Kantonen kertoen yhdistyksen lapsiperheille järjestämästä toiminnasta. Keväällä on Essin mukaan luvassa jälleen Kevätkarkelot, joiden teemana ovat olympialaiset. Syksyllä juhlitaan puolestaan MLL:n satavuotisjuhlia iloisissa merkeissä.


– MLL:n paikallisesta toiminnasta nostaisin itse esiin myös perhekahvilan. Se on matalan kynnyksen kohtauspaikka, jonne voi tulla tukka sekaisin ja vaikka pyjama päällä. Itselleni ”tuontivaimona” perhekahvila on ollut tärkeä paikka. Siellä pystyi luomaan kontaktin alkuperäisväestöön ja sitä kautta olen saanut myös hyviä ystäviä, Essi Kantonen sanoi.


Kunnan hyvinvointiohjaaja Elina Jouppi käytti myös lyhyen mainoskatkon kertoakseen toukokuun alussa järjestävästä Save the Day -päivästä, joka on perheille suunnattu hyvinvointi- ja liikuntapäivä.


Punkalaitumen kunta jakoi tänäkin vuonna vauvarahaa 300 euroa jokaiselle viime vuonna syntyneelle uudelle punkalaitumelaiselle. – Raha on jaettu neljäksi 75 euron arvoiseksi lahjakortiksi, jotka käyvät punkalaitumelaisyrityksissä, selvitti kunnan hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä.


Tänä vuonna paikalliset yritykset ja yhteisöt olivat halunneet muistaa uusia kuntalaisia runsaasti. Lahjoittajista paikalla oli Punkalaitumen Reserviläiset ry:n puheenjohtaja Jari Nieminen, joka kertoi yhdistyksen halunneen juhlavuotensa merkeissä muistaa vauvoja 50 euron lahjakortilla.


Muut vauvoja muistaneet olivat: Loposen Lapasesta (putkihuivi), K-Supermarket Pouru (kangaskassi), Kesälaitumen Kukka (lahjakortti), Kahvila Myötätuuli (lahjakortti), Leipomo Minttu (pikkuleipäpaketti), Metsärannan Liha (lahjakortti), Punkalaitumen Apteekki (tuotepaketti), Punkalaitumen seurakunta/Tule kotiin -hanke (heijastin), Jukka Saarinen (Kissa Kipitin kotikonnuilla -kirja), Katariina (ruokalappu) ja Punkalaitumen Osuuspankki (tutustumistarjous). Myös MLL oli koonnut oman lahjakassinsa vauvaperheille.

 

Evästeet