Olemme Facebookissa!

22.04.2022 Väestönsuojat riittävät vain pienelle joukolle

Kiinteistönhoitaja Juha Keskusmäki ja kunnanrakennusmestari Olli Launonen tarkastivat yhteiskoulun väestönsuojaa ja sen varustusta viime viikon tiistaiaamuna.
Punkalaitumella nykyisissä, valmiina olevissa väestönsuojissa on kriisin tullessa suojapaikka ainoastaan noin 150 ihmiselle. Yleistä väestönsuojaa ei paikkakunnalla ole. Tilanne on yleinen maaseudulla ja omakotivaltaisilla alueilla.

Suomessa väestönsuojeluun liittyviin asioihin on alettu kiinnittää huomiota vasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Myös Punkalaitumella kunta on aloittanut olemassa olevien suojien tarkastuksen ja tilanteen kartoituksen, kertoo kunnanrakennusmestari Olli Launonen.

Punkalaitumella on tällä hetkellä ainoastaan viisi väestönsuojaa. Ne ovat uudella yhteiskoululla, paloasemalla ja kunnantalolla sekä Pakarilla, jossa suojia on kaksi. – Näissä suojissa on yhteensä 150 suojapaikkaa. Suojapaikalla tarkoitetaan aluetta, jossa suojattavalle henkilölle on varattu 0,75 neliötä tilaa, Olli Launonen sanoo.

– Tällä hetkellä kaikki väestönsuojat ovat tilapäiskäytössä, mutta niiden on oltava valmiina 72 tunnin sisällä käskystä. Tämän vuoksi olemme laatimassa myös ohjeistusta niiden käyttöönotosta, jotta ne olisivat mahdollisimman nopeasti toimintavalmiudessa.

Vaikka turvallisuusasiat huolestuttavat suomalaisia tällä hetkellä normaalia enemmän, ei Olli Launosen mukaan kuntaan ole tullut yhteydenottoja väestönsuojeluun liittyen. – Sitä olen suorastaan jopa hieman ihmetellyt.

Punkalaitumen Vuokra-asunnot Oy omistaa useita vuokrataloja, mutta ne ovat kooltaan sen verran pieniä, ettei väestönsuojia ole lain mukaan tarvinnut rakentaa. – Me toimimme kiinteistöihin tehtyjen pelastussuunnitelmia mukaan. Niitä päivitetään vuosittain, toteaa toimitusjohtaja Martti Mölsä.

Kotivarasta kannattaa huolehtia

Punkalaitumella ei ole yleistä väestönsuojaa. Tämä on maaseudulla enemmän sääntö kuin poikkeus, sanoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen palotarkastaja Kimmo Saunaluoma. – Näillä alueilla viranomaiset huolehtivat väestön suojaamiseen tarvittavista toimenpiteistä poikkeusoloissa muun muassa siirtämällä väestöä tai osoittamalla suojapaikan lähialueelta tilanteen niin vaatiessa. Mahdollisesti myös muitakin kuin varsinaisia väestönsuojia osoitettaisiin suojatiloiksi.

Väestönsuojien käyttöönotosta ilmoitetaan viranomaismääräyksin. – Sen jälkeen väestönsuojan käyttökuntoon laittamiselle on 72 tuntia aikaa. Käyttöönoton tekee väestönsuojan hoitaja. Käyttöönottoa helpottaa, jos suojalle on laadittuna jo etukäteen ohjeet.

Saunaluoman mukaan harvaan asutulla alueella yleisin tapa on suojautua sisätiloihin. Tällöin ovet, ikkunat ja ilmanvaihtoaukot suljetaan sekä kaikki raot tiivistetään esimerkiksi tuorekelmulla tai ilmastointiteipillä. Koneellinen ilmanvaihto pitää myös sulkea. – Sisälle suojautumisesta ilmoitetaan yleisellä vaaramerkillä ja/tai hätätiedotteella esimerkiksi television tai 112-sovelluksen kautta.

– Väestönsuoja-asioista riippumatta kuntalaisen yksi tärkeimmistä teoista varautumisessa on riittävän kotivaran pitäminen. Kotivara tuo turvaa myös pienemmissä häiriötilanteissa, esimerkiksi sähkökatkoksen tai sairastumisen yhteydessä. Kotiin olisi hyvä varata kolmen päivän varaksi riittävä määrä ruokaa, juotavaa, kannellisia astioita veden säilyttämiseen, lääkkeitä, käteistä rahaa sekä muuta omassa arjessa tarpeellista. Myös maksuliikenteen häiriöihin kannattaisi varautua. Kotivaraa hyödynnetään myös väestönsuojaan siirryttäessä, sillä asukkaiden on tuotava mukanaan muun muassa omat ruoat, neuvoo Kimmo Saunaluoma.

Evästeet