28.02.2019 Yrittäjien aamukahveilla tutustuttiin elinvoimaohjelmaan
Jo perinteeksi muodostuneilla aamukahveilla on otettu käyttöön tapa, jonka mukaan paikalliset yrittäjät esittelevät vuorollaan oman yrityksensä. Tämän kertaisilla kahveilla oli vuorossa Datatuvan Teemu Skogberg.
Kunnanjohtaja Tuija Ojala esitteli myös juuri valmistunutta elinvoimaohjelmaa. – Uusi elinvoimaohjelma lähtee sen ajatuksesta, että hyvinvoinnin kautta päästään elinvoimaan. Rakennetaan kuntaan niin hyvät peruspalvelut, että ihmiset pystyvät asumaan täällä mahdollisimman pitkään omassa kodissa. Peruspalvelut kattavat myös yrittäjien tuottamat palvelut, kertoo kunnanjohtaja Tuija Ojala.
Kunnanjohtaja Ojala puhui paljon hyvinvoinnista ja kyseenalaisti, mitä kaikkea siihen oikeastaan kuuluukaan. – Se kattaa oikeastaan kaikki elämänkaaren vaiheet. Itsetunto ja ryhmään kuuluminen ovat olennainen osa hyvinvointia.
Ojala muistutti kuitenkin, että kunta pystyy elinvoimaa edistämään, mutta siihen tarvitaan kaikkien paikallisten tukea ja yhdessä tekemistä. – Yhdistykset, yritykset ja muut toimijat ovat avainasemassa elinvoimaa luodessa. Tarvitsemme kestävää ja toisiaan täydentävää elinkeinoelämää, jotta pystymme kuntanakin vastaamaan kaikenlaisiin kysymyksiin ja tarpeisiin. Elinvoimaohjelmassa on lisäksi nostettu esille erottuva kuntamarkkinointi.
– Puhun edelleen punkalaitumelaisuuden brändäämisestä. Mitä on olla punkalaitumelainen tai miten se näkyy? Olemme heitelleet välillä hullujakin ideoita ja ajatuksia, jotta saataisiin sellainen positiivisuuden kierre aikaiseksi.
– Ideointi ja pilke tulee olla koko kentällä, kaikilla kuntalaisilla. Kunnanjohtaja Ojala nosti esille myös edulliset tontit ja halvan asumisen ylipäätään.
– Punkalaitumella voi asua edullisesti ja tehdä paikasta riippumatonta työtä hyvin edellytyksin, sillä meillä on hyvä tuo valokuituverkko, sanoo Tuija Ojala.
Taustapohdintoja elinvoimaohjelmaan
Kunnanjohtaja Ojala kertoi elinvoimaohjelman lisäksi hieman taustalukuja, joista ohjelmaa on lähdetty rakentamaan. Alkutuotantoa paikkakunnallamme on 24%, kun koko maahan verrattuna luku on vain 3%. Jalostuksen osuus elinkeinoelämästä on Punkalaitumella 22 % ja palveluiden 52%.
– Palveluissa olemme huomattavasti koko maata jäljessä, sillä koko Suomessa niiden osuus on 75%. Väkiluvun muutos on taas ollut 1–2% tappiollista viime vuosina. Perheitä paikkakunnallamme on 770, jatkaa Ojala.
Ojalan esityksen jälkeen yrittäjäaamukahveilla keskusteltiin monipuolisesti Punkalaitumen tilanteesta ja tulevaisuudesta. – Nyt vain täytyy ryhtyä pitämään ääntä. Hyviä ottoja nousi elinvoimaohjelmasta, mutta itse paperi ei tee vielä mitään. Ohjelma on hyvin suunniteltu ja rakennettu, nyt vain toteuttamaan, kommentoi Jouko Saarinen.
Keskustelussa nousi myös esille mahdollisuus ”kummikuntalaisen” nimeämisestä, joka auttaisi uusia kuntalaisia eteenpäin ja mahdollisesti sopeutumaan paikkakunnalle. Lisäksi mökkiläisten huomioiminen niin markkinoinnissa kuin muissakin mahdollisuuksissa nostettiin voimavaraksi.
– Printti on hyvä vaihtoehto, mutta meidän täytyy muistaa myös some ja siellä aktiivisesti markkinoida. Punkalaitumesta tulee mieleen turvallisuus, yhteisöllisyys ja läheisyys, tiivisti Anna Nurmi.