Olemme Facebookissa!

28.03.2019 Järjestöagentit valittiin yhdistysillassa

Punkalaitumella ollaan totuttu sekä hitaaseen että nopeaan päätöksentekoon. Jälkimmäisestä saatiin osoitus torstaina 14.3. kunnantalolla järjestetyssä yhdistysillassa, jossa valittiin muutaman minuutin tuumauksen jälkeen paikkakunnalle kaksi järjestöagenttia yhdistysten keskinäisen sekä yhdistysten ja kunnan välisen yhteistyön avuksi.

Järjestöagenttien valintaa Punkalaitumelle toivoi Pirkanmaan Järjestö 2.0 -hanketta esitellyt projektipäällikkö Tomi Kauhanen. Hankkeen yhtenä tavoitteena on saada pirkanmaalaiset yhdistykset elämään ajassa ja vastaamaan nykyajan haasteisiin esimerkiksi viestinnässään.


– Yhtenä tavoitteena on myös yhdistysten välisen yhteistyön lisääminen vahvistamalla verkostoja ja löytämällä vahvuuksia. Tarkoitus on yhdistysten toiminnan turvaaminen muuttuvassa toimintaympäristössä, Kauhanen kertoi.


Järjestöagentteja hankkeen puitteissa oli edellistorstaihin mennessä valittu neljää kuntaa lukuun ottamatta jokaisen Pirkanmaan kuntaan. Punkalaitumeltakin agentti puuttui. Paikalla ollut salintäyteinen yhdistysväki nimesikin paikallisiksi järjestöagenteiksi Hanna-Mari Vuorisalon 4H-yhdistyksestä sekä Sirkka Madekiven Pitäjänseudun kyläyhdistyksestä. – Tämä oli nopein agenttivalinta, jota olen ollut todistamassa, naurahti Tomi Kauhanen.


Joutsenten Reitin kyläasiamieshankkeen vetäjä Jani Hanhijärvi käsitteli aiemmin yrittäjäkahveilla esille noussutta Kyläkummi-ajatusta. Yhdistysillassa sovittiin, että Hanhijärvi on yhteydessä paikallisiin kylätoimijoihin asiassa.


Kunnanjohtaja Tuija Ojala tarkasteli puheenvuorossaan yhdistyksiä kunnan näkökulmasta. – Punkalaitumella yhdistykset vastaavat monenlaisen hyvinvoinnin tuottamisesta. Myös yhteistyö kunnan suuntaan on nähdäkseni toiminut pitkään ja hyvin.


– Hyvinvointi on osallistavaa ja monimuotoisuutta tukevaa. Se tarkoittaa myös turvallisuutta ja paikallisuutta, Ojala kuvaili.


Kunnan hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta esitteli yhdistysillan päätteeksi kunnan tapahtumakalenteria, johon yhdistykset voivat ilmoittaa tapahtumiaan. Mäkiranta kertoi myös käynnissä olevasta yhdistystukien hakemisesta.

 

Evästeet