28.10.2021 Seurakuntalaiset saivat sanoa sanansa

Pappilan rippikoulusalissa pidetyn tilaisuuden aluksi vs. kirkkoherra Auni Kaipia taustoitti iltaa.

– Seurakunnan kiinteistötyöryhmä halusi antaa seurakuntalaisille mahdollisuuden kertoa mielipiteensä ennen kiinteistöstrategian hyväksymistä. Se, että meidän on nyt mietittävä seurakunnan kiinteistöjen tulevaisuutta, johtuu muutoksista niin omassa seurakunnassa kuin valtakunnallisestikin. Punkalaitumen seurakunnan väkimäärä on vähenevä, sillä lapsia ei synny. Toisaalta yhä harvempi kuuluu kirkkoon. Tosin tämän ilmiön ei vielä voi sanoa levinneen tänne maaseudulle, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla enää vain 50 % väestöstä kuuluu evankelisluterilaiseen seurakuntaan, sanoo Auni Kaipia.

Verotulojen väheneminen on tosiasia Punkalaitumenkin seurakunnassa.

– Vuonna 2008 meillä oli 3100 jäsentä, tällä hetkellä alle 2400 ja kirkkohallituksen ennusteen mukaan vuonna 2040 jäsenmäärä on noin 1500, sanoo talouspäällikkö Manu Löytty. Hänen näyttämänsä ennusteet verotuloista ovat karua kertomaa. Laskevaa trendiä ei käännä voitolliseksi. Kirkollisveroprosentin nostolla ei voida tilannetta korjata loputtomiin.

Mistä luopua?

Kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kiinteistötyöryhmän jäsen Matti Seppä johti avointa keskustelua.
Myös Seppä totesi olemassa olevat faktat. Tulevaisuudessa on jotakin myytävä tai supistettava seurakunnan toimintoja. Tosin henkilökunnan määrä on jo nyt minimissä, joten työntekijöistä ei voi säästää.
Hän toivoi seurakuntalaisten ottavan kantaa siihen, että kun jotain myydään, mikä on järjestys.

– Olemme kiinteistötyöryhmässä pohtineet eri vaihtoehtoja: pappilan, leirimajan tai metsien myyntiä, sanoo Matti Seppä.

Metsänmyyntitulot ovat vähentyneet ja toisaalta taimikonhoitokulut lisääntyneet. Keskustelussa pohdittiinkin, kannattaisiko metsänpohjaa myydä ennemmin pois kuin hoitaa taimikoita. Heikki Nurmo nosti esiin ajatuksen, että seurakunta myisi puuta niin pitkään kuin myytävää riittää ja antaisi taimikoiden kasvaa. Sen jälkeen voisi taimikoita pohjineen myydä, mutta silloin vain tarpeen mukaan, ei kertarysäyksellä. 230 hehtaarin metsäalueiden myynnillä osissa elää jonkun aikaa.

Leirimajan myymistä ei myöskään nähty tarpeellisena. Linda Lähdeniemi pitää leirimajaa arvona, joka seurakunnan kannattaa säilyttää. Seurakunnillahan on leirikeskuksensa, ja niitä voivat kaikki seurakuntalaiset vuokrata käyttöönsä. Lisäksi leirimaja on tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja sen vuokrausaste kasvoi viime kesänä.

Enin osa keskustelusta käytiin riippusillan molemmissa päissä sijaitsevien kiinteistöjen välillä.
Kirkko, hautausmaa ja ruumishuone seurakunnalla on oltava. Pohdittavaksi jäi, että kumpi on tärkeämpi: pappila vai seurakuntatalo?

Pappilassa ei tällä hetkellä ole muuta säännöllistä toimintaa kuin isosten kokoontuminen omassa tilassaan kahdesti viikossa. Lasten kerhoja ei ole, sillä kerhoikäiset lapset käyvät päivähoidossa, eikä kerhoihin ole tulijoita.

Viraston käyttö on vähentynyt koko ajan ja supistuu edelleen, kun esimerkiksi virkatodistukset tilataan jatkossa Tampereelta. Sähköinen asiointi ja toisaalta sähköinen arkistointi on tehnyt hyllytilat ja holvin tarpeettomiksi.

Kirkkoherran virka-asunto jää tyhjäksi lokakuun jälkeen, ellei uutta vuokralaista löydy.

Pappilan käyttö on siis tällä hetkellä vähäistä. Rakennus ei myöskään ole esteetön eikä siellä ole keittiötiloja, joten remontoitavaa riittäisi, mikäli seurakuntatalon toiminnot siirrettäisiin pappilaan. Sinänsä pappilan vuosikulut eivät ole mahdottomat, 20.000 euroa/vuosi, sillä siinä on maalämpö. Vuokratulot kattavat niistä puolet. 600 neliön rakennuksen myyntihinnaksi Matti Seppä arvioi noin 200.000–300.000 euroa. Tonttia rakennuksen alle voisi ostaa vaikka seitsemän hehtaaria.

Juhani Törmä totesi, että pappiloita on Suomessa asuinkäyttöön myyty, ja että alkukankeuden jälkeen ainakin kahdella paikkakunnalla ovat seurakuntalaiset hyväksyneet asian ja todenneet lopputuloksen onnistuneeksi. Tosin pappilan myyntiprosessi kestää pitkään, olivat Törmän tuntemat pappilanostajat kertoneet.

Keskustelussa todettiin, että seurakuntatalo puolestaan on sijainniltaan ja parkkipaikoiltaan hyvä ja sinne saataisiin sijoitettua seurakunnan työntekijöiden, nuorison tilat ja kirkkomuseo mahtuisi myös sinne. Seurakuntatalo on hyvässä kunnossa keittiötiloja myöden.  

Satu Rannikko toi nuorilta seurakuntalasilta terveisiä päättäjille. Nuoret toivovat, että heillä olisi tulevaisuudessakin seurakunnan suojissa kokoontumispaikka, jonka he saisivat tehdä omannäköisekseen.

Sille ajatukselle, että kunnan keskustasta saa vuokrattua lisätilaa, eivät kaikki lämmenneet. Petri Korhonen totesi, että seurakunnan toiminnot pitäisi saada mahtumaan seurakuntataloon sekä kirkkoon. Hänen mielestään ei ole järkevää myydä omaisuutta pois ja sitten maksaa vuokrarahaa ulkopuoliselle taholle.

Kiinteistötyöryhmän puheenjohtaja Seija Mahlamäki-Kultanen totesi yhteenvetona keskustelusta, että seurakuntalaiset ovat yksimielisiä siitä, että jotakin seurakunnan kiinteistöomaisuudelle pitää tehdä. – Täällä esitetyt mielipiteet ovat olleet hyvin rakentavia ja yksimielisiä, ne auttavat meitä tekemään tulevia päätöksiä.

Työryhmän kaikki jäsenet Juha Härmä, Auni Kaipia, Manu Löytty, Sirkka Madekivi, Anne Peräniitty, sekä Juhani Törmä olivat mukana illassa.

Teksti: Anu Helariutta-Koskua