Olemme Facebookissa!

30.10.2021 Museolla takana toimelias kesäkausi

KoKoRa-mökin uutta pärekattoa tarkastelevat Jouko Valonen, Kalle Siltanen, Kalevi Sillanpää ja Jukka Hyyti. Aikanaan Koiramäen konstit rakentamisessa -hankkeessa rakennetun mökin katto kesti 15 vuotta. Kalevi Sillanpään sanoo, että pärekaton tekeminen on nykyään haasteellista: osaajia on vähemmän ja päreet kestävät vähemmän aikaa. Uusittu lape ei tule kestämään 30 vuotta niin kuin joskus ”ennen vanhaan” pärekaton iäksi laskettiin.
Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla pidettiin syyskuun puolimaissa viimeisiä talkoita. Oli aika laittaa museo talvikuntoon odottamaan ensi kevättä.

– Ehkä voi tuntua siltä, että kesällä ei museossa tapahtunut mitään, koska Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyä ei pidetty. Sen merkitys tapahtumana on meille niin suuri. Toisaalta kesällä tehtiin kuitenkin paljon kunnostustöitä, sanoo Punkalaitumen Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Sillanpää.


Keväällä museossa oli vielä hiljaista, mutta kesällä varausten määrä kasvoi ja yksityistilaisuuksia pidettiin viikonloppuisin.


Myös museon omat tapahtumat onnistuttiin järjestämään. – Lastenjuhla oli SPR:n vuosijuhlan yhteydessä, ja Punkalaitumen päivänä pidettiin myös pelimannipäivä, sekä juhannuksena juhannuskirkko, sanoo Sillanpää.


Yhdistyksessä on seurattu tiiviisti koronatilanteen muutoksia, ja pienimuotoinen työnäytöspäivä toteutui kesällä melkein. Tapahtuma peruttiin kuitenkin viime hetkellä koronatilanteen pahentuessa. – Tarkoituksena oli järjestää näyttelypäivä Yli-Kirra elää -otsikon alla ja tavallaan säästää perinteinen Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely -nimi ensi kesälle. Kesällä 2022 pidettävä KAM tulee olemaan järjestyksessä 30.


Ensi kesän KAM pidetään tuttuun tapaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, sillä talkoolaiset ovat tottuneet pitämään tuon viikonlopun, ja edeltävän viikonkin, varattuna juuri KAMia varten. Kalevi Sillanpää laskeskelee, että näyttelyviikonloppu vaikuttaa paikkakunnalla noin 200 hengen elämään joko suoraan tai välillisesti. Sen ajankohta on hyvä pitää paikoillaan.

Paljon talkootöitä


Kalevi Sillanpää on erittäin tyytyväinen siihen, että talkoissa on saatu paljon aikaiseksi kesäkaudella.


– Meillä on innokas ja taitava remmi, joka on kokoontunut kerran viikossa tiistaisin. Paikalla on ollut viikoittain kymmenkunta henkeä. Olemme saaneet paljon erilaisia kunnostustöitä tehtyä. Valitettavasti tulopuolen niukkuus vaikuttaa museoalueen ylläpitoon, sillä aina tarvitaan erilaisia tarvikkeita. Toisaalta on ollut aikaa suunnittelulle, pohtii Sillanpää.


Museoalueen infraa on uusittu, sillä sen sähköt on maakaapeloitu. Seuraavaksi suunnitellaan rakennusten näyttelyvalaistuksia.


– Näyttelyt kaipaavat myös esineistä kertovia tekstejä. Enää ei museoon tutustuvilla ole mukanaan vaareja, jotka tunnistavat esineet ja osaavat kertoa niistä. Yleisö on siis muuttunut, ja meidän on otettava tämä huomioon. Osa meistä onkin paneutunut 1800-luvun talonpoikaistalon esineiden ja interiöörien tekstitykseen.


Myös traktorihalleissa on tehty uudistuksia, sillä toiseen niistä on rakennettu verstas. Lämpimänä pidettävässä verstaassa on hyllyillä tilaa akuille, varaosille ja työkaluille sekä tukeva työpöytä. Verstaan yläpuolella on parvi, jossa on tilaa varastoida monenmoista.

Riihikinoon kuviin


Mäenpään työväentalossa virinnyt elokuvakiinnostus on tänä kesänä tullut myös Yli-Kirralle. Museollahan on perinteisesti käytetty ja tutkittu valokuvia.


Mäenpäässä vanhalla projektorilla on Suomi-filmejä esitetty jo useana vuonna, ja sekä Mäenpään työväentalon että museon toiminnassa aktiivisesti mukana oleva Jouko Valonen on tuonut elokuvainnostuksen myös museolle.


– Olemme ostaneet museolle projektorin, jolla pystyy esittämään 16 millisiä elokuvia. Meillä on itsellä arkistossa kansatieteellinen elokuva ”Ruisriihi”, joka on siis kuvattu täällä ja jossa esiintyy paikkakuntalaisia. Myös pellavanloukutuksesta, ryijy- sekä pukunäyttelyistä on elokuvat. Ryijy- ja pukunäyttelyiden elokuvissa ei valitettavasti ole ääntä, sanoo Jouko Valonen.


Riihikinon nimellä kulkeva elokuvateatteri on sijoitettu riihen luuvaan. Sinne on asennettu pysyvästi valkokangas. Koekatselukin on jo suoritettu, ja paikka on osoittautunut toimivaksi.


Jouko Valonen ja Kalevi Sillanpää suunnittelevat, että Riihikinossa esitetään ainakin Punkalaitumeen liittyviä elokuvia. Erilaisia filmejä on, sillä muun muassa KAMia ovat useat henkilöt kuvanneet aikojen saatossa. He toivovatkin, että paikkakuntalaiset tarjoaisivat 16 millisiä filmejä heille lainaan ja esitettäväksi, mikäli sellaisia on olemassa. Myös 8 milliset kaitafilmit käyvät sekä VHS-kasetit.


– Tarkoituksenamme on järjestää tilaisuuksia, joissa tunnistetaan filmien henkilöitä. Koska 16 millistä elokuvaa ei voi pysäyttää, pitäisi ne digitoida. Siihen tarvitaan puolestaan rahoitus jostakin, sanoo Jouko Valonen.


Avoinna viikonloppuisin


Tänä kesänä museo oli avoinna vain viikonloppuisin johtokunnan jäsenten voimin.


Käytäntöä saatetaan jatkaa ensi kesänäkin, sillä kävijämäärä on pysynyt melko samansuuruisena kuin silloin, kun museo oli avoinna myös viikolla. – Perheet sovittavat käyntinsä viikonvaihteeseen. Arkipäivinä tänne ei moni poikkea, joten todennäköisesti tulemme jatkamaan viikonloppuaukioloajoilla, sanoo Kalevi Sillanpää.


Ensi kesän toiminnassa näkyy pyöreitä vuosia täyttävän maatalousnäyttelyn lisäksi Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen 75-vuotisjuhlavuosi. Se huomioidaan ainakin Punkalaitumen Päivän juhlassa, lupaa Kalevi Sillanpää.

 

Evästeet