Olemme Facebookissa!

30.11.2017 Tulishow ja joulupukki kruunasivat Joulunavauksessa

Tommi Henttisen tulishow oli komeaa katseltavaaa ja sai Joulunavauksessaksessa innokkaan vastaanoton etenkin perheen pienimmiltä.
Talvinen keli puuttui Punkalaitumen perinteisestä Joulunavauksesta viime sunnuntaina mutta se ei tuntunut monisatapäistä yleisöä torilla haittaavan. Viimeistään Tommi Henttisen komea tulishow lämmitti yleisön mielet. Pikkuväen odotuksen palkitsi paikalle saapunut joulupukki.

Jouluavauksessa puhui Sastamalan elinkeinojohtaja Ursula Lumme. Hän muisteli osallistuneensa perinteiseen tapahtumaan ensimmäistä kertaa vuonna 2006. – Muistan ihmetelleeni – ja ihastelleeni, väen paljoutta, lämmintä tunnelmaa ja hyvin perinteistä ohjelmaa. Nyt joulun avaus tapahtuma ei tuntuisi oikealta, ellei tarjolla olisi Marttojen joulupuuroa ja sekametelisoppaa, juhlallista jouluvalojen sytyttämisseremoniaa, Jessican glögitarjoilua, myyjäisiä ja arpajaisia. Varsinkaan ilman joulupukkia ei olisi joulunavausta, Lumme kuvaili.

 

– Punkalaitumen joulun odotusaika on tänäkin vuonna vilkas. Pohjoisseudun koulu otti jo aiemmin päivällä varaslähdön omilla myyjäisillään. Punkalaitumen seurakunnan joulun ajan ohjelma koostuu lähes 30 tilaisuudesta, eli jokaiselle löytyy varmasti sopiva tapa joulun tunnelmaan rauhoittumiseksi. Myös yhdistykset ovat järjestämässä erilaisia hyvän tahdon tapahtumia ja tempauksia. Esimerkiksi Naisleijonat järjestävät Joulupuukeräyksen Punkalaitumen Apteekin tiloissa lapsiperheiden auttamiseksi.

 

Lumme huomioi joulun näyttäytyvän myös kaupallisesti Punkalaitumella. – Tänä vuonna yhdeksällä keskustan liikkeellä on Joulupassi-kampanja. Kampanjassa ovat mukana LVI-Tapioharju, Myllyniemi / Neste, Pompperipossa, PP-putiikki, Pieni Saippuakauppa, Katariina, K-supermarket Pouru, Kuva-Tupa ja Kesälaitumen Kukka.

 

– Punkalaitumen kaupallinen tarjonta on sataprosenttisesti kiinni siitä, kuinka paljon me punkalaitumelaiset teemme ostoksia paikallisissa liikkeissä. Joululahjoja hankkiessa kannattaakin ensin käydä katsastamassa oman kylän tarjonta ja keräämässä leimoja Joulupassiin. Punkalaitumen liikkeistä löytyy yhtä sun toista pukin konttiin. Tietäisittepäs vaan, kuinka mielenkiintoisia joululahjoja oma mieheni on ”Essolta” hankkinut minulle, Lumme tuumi.

 

Punkalaitumen seurakunnan tervehdyksen Joulunavaukseen toi kirkkoherra Irina Kaukinen. – Tänä syksynä erityisesti tuntuu siltä, että kohta alkava adventti ja pian koittava joulun aika on tullut kuin varkain. Havahduin torstai-iltana siihen, että joulunavaus täällä meillä Punkalaitumella on todellakin totta tänään sunnuntaina ja päästäkseni edes jotenkin ajan virtaan mukaan, aloin yömyöhällä koristella pappilaa jouluvaloin. Pikkuhiljaa lämpimien valojen lisääntyessä mieli rauhoittui ja jonkinlainen tulevan juhlan aavistus hiipi sisuksiin. Kuuntelin valoja sytytellessä joulumusiikkia ja panin jälleen merkille, miten uudempien joululaulujen yhteisenä nimittäjänä tuntuu olevan kaipuu löytää se alkuperäinen joulun ydin. Monet laulut kertoivat kaipuusta saada joulutähden valoa sydämeen.

 

– Tuon nimenomaisen joulutähden tuikkeen toivotaan tuovan rakkautta ihmismieliin ja ”tunteiden kaamokseen”. Tähteä pyydetään johtamaan vuosisatain taa seimen ihmettä katsomaan. Mistä sitten tänä jouluna lähtisimme hakemaan tuota tähdistä kirkkainta? Löysin muutama vuosi sitten oivan jouluajatuksen, jota olen sen jälkeen jakanut joka vuosi erilaisissa tapahtumissa ja tänään täällä. Se kuuluu näin: ”Joulujuhla ei ole automaatti, johon työnnän rahaa, hyviä ruokia, kauniiksi koristellun kodin sekä lahjat ja vaihdossa saan automaattisesti kodikkaan tunnelman, rakkaudentäytteistä yhdessäoloa sekä perheeni ja lähipiirini kanssa. Vasta kun maltan hiljentyä, tajuan, että jouluna minunkin tulisi muuttua lahjaksi. Minäkin voisin olla siunaus rakkailleni”, Irina Kaukinen kuvaili.

 

Jouluisia tansseja torilla esittivät Tanssikoulu Tanssintahdin kaksi paikallista oppilasryhmää. Erityiset aplodit keräsi Tommi Henttinen, joka esitti taidokkaan tulishown. Varsinkin pienemmät katsojat olivat innoissaan Tommin esityksestä.

 

Jessican perinteisen glögitarjoilun lisäksi Oriniemen Martat myivät joulupuuroa Toimintanurkassa. Puuropöydän ääressä riitti kävijöitä. Perheen pienimmille oli tarjolla hevosajelua, josta vastasi Marjo Iso-Jaakkola. Marjo kyyditsi paikalle myös joulupukin, joka valitteli huonoja rekikelejä. Muuten Korvatunturilla on pukin mukaan melko kiireistä, sillä joululahjatoiveita tulee kirjeitse ”ovista ja ikkunoista”. Kaikki kirjeet luetaan huolella, joulupukki lupasi Aki Mikkolan haastattelussa.

 

Jouluavauksen järjestivät Punkalaitumen Naisyrittäjien yhdistys, Punkalaitumen Yrittäjät sekä Punkalaitumen kunta. Pidetyssä arvonnassa nostamattomia voittoarpoja ovat Pun raita E 45, Val N 79, Sin H 60, Vih raita X 25, Pun raita B 99 ja Pun raita B 43. Arpajaisvoitot voi noutaa Pienestä Saippuakaupasta.

 

Evästeet