Olemme Facebookissa!

04.03.2021 Tiedottamisen sietämätön keveys

Koronatapausten lisääntyminen Punkalaitumella on puhuttanut runsaasti. Varsinkin sosiaalisessa mediassa tunnutaan tapauksista kaivattavan nykyistä enemmän tietoa.

Katseet kääntyvät Sotesin ja kunnan suuntaan. Sotesi on linjannut, että tapauksista tiedotetaan lähinnä niissä tilanteissa, joissa altistumiset ovat voineet koskea isompaa joukkoa ihmisiä tai mahdollisten altistuneiden henkilöllisyys ei ole tiedossa.

 

Tätä linjaa kunta noudatti Pohjoisseudun koululla paljastuneen koronatapauksen yhteydessä. Huittisten kaupunki on saanut runsaasti kiitosta omasta tiedotuslinjastaan.

 

Huittinen hoitaa itse omat sote-palvelunsa, joten se voi vapaasti päättää myös sen, miten koronaasioista tiedotetaan.

 

Mahdollisimman avoin tiedotuslinja on ollut toimiva ratkaisu, sillä korona aiheuttaa ihmisissä huolta ja samalla tiedonjanoa.

 

Kaikessa koronaan liittyvässä tiedottamisessa on aina otettava huomioon yksilönsuoja. Hyvä on muistaa myös, kuinka helposti tartunnan saaneita syyllistetään ja leimataan. Se ei ole kenenkään edun mukaista.

 

Korona on vitsaus, josta selviäminen vaatii vahvan ketjun. Kuten on nähty esimerkiksi Huittisten tartuntaryppäässä tämä ketju on yhtä vahva, kuin sen heikoin lenkki.

 

Ensi viikon alussa koronan kiihtymis- ja leviämisalueilla siirrytään kolmen viikon sulkutilaan. Kädet kyynärpäitä myöden ristissä on toivottava, että se pysäyttää nykyisen tautikehityksen.

 

Mikäli tässä ei onnistuta on keväästä tulossa viime vuoden kaltainen kiirastuli meille kaikille. Noudatetaan ohjeita ja pysytään terveinä!

 

Juha Aro

Evästeet