08.08.2024 Koulu ja kännykkä
Kesä on taittumassa syksyksi. Varmin merkki tästä vuodenkierrosta on koulujen alkaminen. Punkalaitumella koulut avaavat ovensa tänään.
Viime aikoina on julkisuudessa käyty paljon keskustelua oppilaiden häiritsevästä kännykän käytöstä oppitunneilla. Opetusministeriössä valmistellaan tällä hetkellä lakiesitystä, joka rajoittaisi puhelinten käyttöä kouluissa.
Selkeämpää lakia on vaatinut muun muassa OAJ, koska nykyisen lain tulkinta koetaan hankalaksi. Nykytilanteessakin kouluilla on toki mahdollisuus kieltää järjestyssäännössä puhelinten käyttö oppitunneilla, ja niin on tehtykin, mutta ilmeisesti ainakin opettajakunnassa selkeyttä kaivataan edelleen lisää. Nykylain vastaista on ainakin eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tulkinnan mukaan kännykän takavarikointi sen häiritsevän käytön vuoksi.
Astetta pidemmälle on mennyt sastamalalaisen Sylvään koulun rehtori Jari Andersson. Hän teki kesäkuussa kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan sosiaalisen median ja älypuhelinten käyttöön 12 vuoden ikärajaa. Aloite ei ole saanut massoja liikkeelle, mutta on ollut esillä mediassa, koska aloitteen tekijä on hänkin näkyvä hahmo ammattinsa kautta sekä politiikassa.
Oppimis- ja opetusrauha kouluissa on tietysti turvattava ja sen vuoksi kännyköiden käytön kieltäminen oppitunnilla muista kuin opetuksellisista syistä on täysin perusteltua. Jos siihen tarvitaan parempi laki, säädettäköön sellainen.
Älypuhelinsidonnaisessa maailmassamme, jossa myös me vanhemmat kansalaiset roikumme jatkuvasti somessa, pysymme ajan tasalla uutisvirrassa tai hoidamme jopa työasioitamme, älypuhelinten kieltäminen alle 12-vuotiailta tuntuu mahdottomalta. Kansalaisaloitteen perustelut ovat kyllä pätevät, mutta nykyinen, varsin vapaata kasvatusta ilmentävä ilmapiirimme tuskin on valmis näin radikaaliin ratkaisuun.