Olemme Facebookissa!

08.09.2022 Lähde harrastamaan

Syksyn tullen kansalaiopiston kurssit alkavat.

Zumbaa, tuftausta vai joogaa? Kansalaisopistojen opetus käynnistyy syksyllä ja antaa kaikenikäisille lähes rajattomasti mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa. Myös Punkalaitumella toimivan Sataopiston kurssitarjonnassa on valinnanvaraa, joten uuden harrastuksen aloittaminen ei ole ainakaan kiinni vaihtoehtojen puutteesta.

 


Kansalaisopistoilla on pitkä taival takanaan, mitä tulee harrastusmahdollisuuksien tarjoamiseen. Varsinkin maaseudulla ne ovat olleet ja ovat edelleen todellinen henkireikä asukkaille.
Monen kohdalla kerran aloitettu harrastus on kestänyt vuosikymmeniä. Toisista harrastajista on tullut ystäviä. Joku on saattanut saada jopa kipinän tulevalle ammattiuralle kansalaisopiston piiristä. Pikkupianistista on tullut kanttori tai jumppaajasta myöhemmin liikunnanohjaaja. Syksyllä kansalaisopiston kurssille lähtemiseen on siis monta syytä.

 


Myös erilaisten harrastusten kokeileminen on kansalaisopistossa mahdollista. Jokaisesta käydystä kurssista jää jotakin oppia osallistujalle. Vaikka aloitettu harrastus osoittautuisikin vääräksi valinnaksi, voi polku myöhemmin johtaa toiselle kurssille ja elinikäisen harrastuksen pariin. Lyhytkurssit mahdollistavat myös kokeilemisen ja sukeltamisen uusiin vesiin.

 


Aina tavoitteellisuus ei ole tarpeen harrastaessa. Jos pitää laulamisesta, on mukava välillä käydä laulamassa yhdessä kuorossa, ihan vain huvin vuoksi.

 


Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet haasteellisia myös kansalaisopistoille. Korona-aika on kuitenkin kehittänyt opistojen toimintamuotoja – verkkokurssit ovat tulleet jäädäkseen. Toisten opiskelijoiden kanssa tekemistä ei kuitenkaan voita mikään. On mukava mennä paikanpäälle, tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia – harrastaa yhdessä.

Evästeet