08.10.2020 Maaseudun huippuammattilaiset

Omasta maasta tulleen ruuan tuntee mausta ja tuoksusta. Se on tuttua ja turvallista. Siitä tietää, mitä saa, sanotaan.

Naavaa, kun näkee, tietää metsässä hyvää hengittävänsä. Yleensä niissä metsissä tapaa myös paljon eläimiä.

Nekin, joilla ei omaa maata ole, ei edes yhtä ainutta puuta, saavat niiden antimista nauttia monin eri tavoin.

Kun istuu alas ja miettii, miten moneksi maatalousyrittäjän on muuntuminen, tulee itsellekin hiki.

Ei riitä puurtaminen pellolla, eläinten parissa tai metsässä. Sen lisäksi iltapuhteiksi on väsättävä kirjanpito ja seikkailtava EU-byrokratian rattaissa. Ja lapsetkin pitäisi hoitaa, ehkä lisäksi vielä omat vanhemmat. Ja mitäs itse suuhun pantaisiin?

Maaseutu vetää jälleen, mutta vetääkö pisimmän korren? Pitääkö kotimainen pintansa? Olisiko maataloudessa uusille asukkaille työtä tarjolla? Tulisivatko he uusia ideoita repussaan? Kuten nyt vaikkapa digiosaamista? Ennennäkemättömiä ratkaisuja? Vai riittäisikö vain pari apukättä?

Lautasellamme tuoksuva ruoka tai metsässä halaamamme puu eivät ole siihen itsekseen tulleet. Ne ovat siinä monen työvaiheen, usean ammattitaidolla tehdyn valinnan jäljiltä.

Huippuammattilaisen meille tuottamina.

Hanna-Mari Kamppikoski