Olemme Facebookissa!

12.01.2023 Kunnassa kuhisee

Vanha otsikko oli syytä herättää henkiin, koska kunnassa kuhisee jälleen. Tällä kertaa tilanne näyttää siltä, että nyt uidaan todella syvissä vesissä.

Samalla otsikolla ilmestyi Punkalaitumen Sanomissa pääkirjoitus 1990-luvulla. Tuolloin kyseessä taisivat olla pieleen menneistä metsäkaupoista kunnalle aiheutuneet tappiot.Pääkirjoituksen sisällöstä eivät neljännesvuosisata sitten kaikki pitäneet. Nokat olivat solmussa virkamiehillä ja joillain päättäjilläkin.


Vanha otsikko oli syytä herättää henkiin, koska kunnassa kuhisee jälleen. Tällä kertaa tilanne näyttää siltä, että nyt uidaan todella syvissä vesissä.


Joulukuun kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen ilmeisesti jo pidemmän aikaa pinnan alla kyteneet asiat lähtivät eskaloitumaan. Erittäin vakavan kannanoton toivat julki kymmenen teknisen toimen työntekijää. He ilmoittivat kokeneensa epäasiallista kohtelua kunnan luottamushenkilöiden ja poliitikkojen suunnasta.


Työpaikalla epäasialliseen kohteluun, tapahtuu sitä sitten horisontaalisesti tai vertikaalisesti suunnasta mistä hyvänsä, on oltava ehdoton nollatoleranssi. Koska mielenilmauksen allekirjoittajat eivät ole julkisesti eritelleet kokemaansa kohtelua tai sen harjoittajia, asiaa on turha spekuloida tämän enempää.


Kunnanhallitus on päättänyt perustaa toimikunnan selvittämään tilannetta. Sekä työnantajan että työntekijöiden yhteinen intressi toivottavasti on, että asia saadaan selvitettyä ja korjaavat toimet tehtyä.
Kunnasta kuuluvat signaalit ovat kuitenkin sellaisia, että kaikki ei tällä hetkellä ole hyvin. Tässä tilanteessa on kysyttävä, miksei ongelmia ole nostettu esille aikaisemmin? Vaikenemisen, pelon tai hyssyttelyn ilmapiiri ei koskaan tiedä hyvää pidemmän päälle.

Evästeet