Olemme Facebookissa!

13.06.2024 Voittajia ja häviäjiä

Li Andersson voitti sunnuntaina pidetyn Eurovaalit lähes neljännesmiljoonalla äänellä. Suomessa äänestysprosentti jäi alle puoleen kaikkien äänioikeutettujen osalta.

Vaaleissa on aina voittajia ja häviäjiä. Sunnuntain Eurovaalien kiistämätön voittaja oli Li Andersson ja sitä myöten myös vasemmistoliitto.Vasemmistoliiton voitto oli puhtaasti Li Anderssonin voitto.

Andersson ei ole mikään Sanna Marin, eikä hänen ympärillään voida puhua samanlaisesta ilmiöstä, kuin entisen pääministerin kohdalla. Pitkän linjan poliitikko tunnetaan tietysti sanavalmiina ja kiertelemättömänä naisena, jota voi näillä mittareilla arvostaa.

Lähes neljännesmiljoona ääntä kertoo kuitenkin jostain muustakin, kuin pelkästään henkilön äänestämisestä.Paljon on puhuttu suomalaisen politiikan blokkiutumisesta. Vaalitulosta on selitetty nimenomaan tällä. Vasemman ja vihreän laidan äänestäjät asettuivat tukemaan Anderssonia ja tämä söi erityisesti vihreiden kannatusta.

Kokoomus nousi vaalien toiseksi voittajaksi. Euromyönteinen puolue keräsi keskustaoikeiston ääniä kilpailijoitaan paremmin. Kokoomusta auttoi vahva ehdokasasettelu, sillä Mika Aaltola, Henna Virkkunen ja Pekka Toveri keräsivät muhkeat äänipotit.

Eurovaalien suurin tappio kohtasi perussuomalaisia. Brysselin koneeseen ei hellinnyt kuin yksi paikka. Rökäletappion on arveltu vaikuttavan puolueen toimintaan hallituksessa. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka suorina puolueen rivit pysyvät hallituksessa vaikeita leikkauspäätöksiä tehtäessä.


EU-vaalien äänestysprosentti oli Suomessa kaikkien äänioikeutettujen osalta 40,4. Se jäi selkeästi 28 maan joukossa puolivälin alapuolelle. Esimerkiksi Saksassa äänestysprosentti oli 64,8. Etukäteen näytti siltä, että tällä kertaa vaalit kiinnostavat, toisin kävi.

Evästeet