Olemme Facebookissa!

16.07.2020 Kesämieli läpi vuoden

Kesä on parhaimmillaan, kun se on ihmisten kanssa. Tärkeiden läheisten, naapureiden, tuttavien ja työtovereiden kanssa.

Huhtikuusta syksyyn suomalainen hymyilee vähän herkemmin, juttelee ohikulkijallekin, ottaa aikaa itselleen ja rakkailleen. Kerää voimia syksyn myrskyjä ja talven tuiskuja varten.


Kerrotaan, että valoisaan aikaan myös rakastutaan helpommin. Silmät ja mieli ovat vähän kuin enempi avoinna.

Suven aikana käydään mummolassa ja kaukaisempaakin sukua tervehtimässä. Olen monesti miettinyt, että nuo niin mukavat vierailut voisivat jakautua myös pimeisiin vuodenaikoihin.


Miksi me elämme ja nautimme vain kesällä? Meillä suomalaisilla kun on kokonaista neljä vuodenaikaa. Syksyllä ja talvellakin olisi kiva olla yhdessä.


Josko ensi syksyksi varataan kalenteriin muullekin aikaa kuin kotona nyhjöttämiseen?
Annetaan kesämielen jatkua senkin jälkeen, kun syyskuu kolkuttelee jo ovella. Eletään koko vuosi.

Hanna-Mari Kamppikoski

Evästeet