Olemme Facebookissa!

18.03.2021 Tiedottamisessa kehitettävää

Punkalaitumen Sanomien kokemukset Sotesin tiedotuslinjasta eivät aina ole olleet sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajaa mairittelevia. Myös Punkalaitumen kunnan päättäjät joutuivat kokemaan kiireisen Sotesin niukan tiedotuslinjan äitiysneuvolatoiminnan lakkauttamisen yhteydessä.

Julkisten toimijoiden ja median suhde on yleensä molemmin puolin myötäsukaista, vaikka käsiteltäisiin vaikeitakin asioita. Molemmat ymmärtävät toistensa funktion yhteisesti kasatussa palapelissä.


Näin ei aina valitettavasti voi sanoa Punkalaitumen sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavasta Sastamalan kaupungin johtamasta Sotesista. Kanssakäyminen ainakin paikallislehden näkökulmasta on useasti ollut melko nihkeää. Sotesi muistuttaa tiedotuslinjansa puolesta joissain kohdin likimain Neuvostoliittoa. Byrokraattista järjestelmää, jonka kanssa asiointi tuntuu hankalalta.


Normaalin journalistin ohjeen mukaan haastatellulla henkilöllä on oikeus tarkistaa kommenttinsa etukäteen. Sotesissa vaikuttaa siltä, että juttu kierrätetään läpi koko komentoportaan. Palautekin saattaa olla yllättävän kriittistä, mikä sinällään on sallittua, ja juttujen julkaisua pyydetään siirtämään, jotta kaikki komentoketjussa ehtivät jutun lukea. Se on kieltämättä hieman erikoista ja sellaista, johon toimituksessa ei olla totuttu asioitaessa vaikkapa kunnan suuntaan.


Samaan aikaan Punkalaitumen kunnalle esitetään pöydälle heitettyinä päätöksiä, jotka heikentävät palveluitamme. Paikalliset yhteistoimintalautakunnan jäsenet kyllä kiittelevät kilpaa, kuinka hienosti päätöksenteko sujuu. Silti hekin olivat täydellisen epätietoisia äitiysneuvolan siirtämisestä Sastamalaan. Sotesi on toiminut asiassa sopimusta noudattaen mutta hyvää hallintotapaa kannattaisi ehkä kiireenkin keskellä arvioida. Jos palvelun maksajan saamia palveluita heikennetään, olisi siitä syytä kertoa etukäteen, jotta päättäjät eivät lukisi asiasta paikallislehdestä.


Kun annetaan risuja, pitää antaa myös ruusuja. Jopa tiedottamisesta, jota vaikkapa asumispalvelujohtaja Mervi Marttila ja osastonhoitaja Arja Koivuranta ovat hoitaneet moitteettomasti ikävissäkin asioissa. Monet palvelutkin Sotesissa toimivat.


On ikävää, että tämän asian on noustava pääkirjoitukseen asti. Muuten ei vain tunnu valmista tulevan. Mahtaako tulla sittenkään?

 

Evästeet