Olemme Facebookissa!

27.10.2022 Pohdittavaksi

Päiväkodin polun rakentamisajatukset olisi mahdollista laajentaa ulottumaan koulukeskukselle ja Vartiolaan asti.

Punkalaitumen uuden päiväkodin henkilökunta ja lasten vanhemmat toivovat kunnan rakentavan tien, Päiväkodin polun, Suvitien päästä Riissuontien varteen päiväkodille. Tekninen lautakunta on kahdesti palauttanut asian uuteen valmisteluun, eikä ole yhtynyt esittelijän näkemykseen kielteisestä päätöksestä.
”Päiväkodin polku” on kuitenkin vain osa suurempaa kokonaisuutta. Asiaa kannattaisi tarkastella päiväkodilta koulukeskukselle asti.


Olisiko mahdoton ajatus rakentaa kulkuväylä, jota pitkin matka taittuisi päiväkodilta ja Penttilän asuntoalueelta koululle ja päinvastoin niin, että reitti koukkaisi myös Vartiolan kautta? Tällainen väylä olisi varmasti kovassa käytössä ja palvelisi laajaa käyttäjäkuntaa. Myös muita kuin päivähoitolapsia tai koululaisia.


Idean toteuttaminen vaatisi tietysti hieman enemmän rahaa ja myös alueen maanomistajien kanssa neuvotteluja, mutta olisi pitkässä juoksussa pohdinnan arvoinen asia.

Evästeet