Olemme Facebookissa!

Hyvä arvovalinta

Punkalaitumen kunta palkkasi tämän lukuvuoden alusta koulukuraattorin täysipäiväiseen virkaan. Se on rakennusinvestointien lisäksi selkeä arvovalinta satsata lapsiin ja nuoriin.

Punkalaitumen kunnassa meneillään olevia Yhteiskoulu-lukion ja päiväkodin rakennushankkeita on nostettu innolla esiin puhuttaessa kunnan panostuksista lapsiin ja nuoriin. Tule kotiin -hankkeen toinen osa kohdentuu myös lapsiperheiden innostamiseen muuttamaan paikkakunnalle.

 

Edellä mainitut ovat tietysti selkeitä kannanottoja kunnan ja seurakunnan suunnalta, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt kuntapäättäjien kolmas linjaus, josta kerrotaan tarkemmin tämän lehden sivulla neljä.

 

Kuluvan vuoden talousarviota laadittaessa kunnassa päätettiin palkata koululaitokseen koulukuraattori. Aiemmin palvelu ostettiin Sastamalasta ja sitä saatiin yhtenä päivänä viikossa. Tästä lukuvuodesta alkaen Punkalaitumen kouluilla lasten ja nuorten parissa työskentelee ”oma” kuraattori täyspäiväisesti. Se, jos mikä, on merkittävä panostus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tilanteessa, jossa kuntatalous on tiukilla, päättäjien arvovalinta Punkalaitumella on huomionarvoinen.

 

Viime aikoina on puhuttu nuorten jaksamisesta opinnoissa. Erityisesti lukiokoulutus koetaan raskaaksi. Tuntemattomia eivät ole myöskään erilaiset sosiaaliset ongelmat, joita lapset ja nuoret kohtaavat. Punkalaitumella näissä tilanteissa on nyt apuna ammattilainen. Toivottavasti tämä muistetaan ongelmien ilmaantuessa.