Olemme Facebookissa!

03.10.2019 Neljännes häviää

Punkalaidun menettää Tilastokeskuksen ennusteen mukaan neljänneksen väestöstään vuoteen 2040 mennessä. Se on karua kertomaa.

Tilastokeskus julkaisi syyskuun lopussa uuden, vuoteen 2040 ulottuvan väestöennusteensa. Sen mukaan Suomessa väestön määrä vähenee jopa dramaattisesti lukuunottamatta muutamaa kasvukeskusta.


Punkalaitumella väki vähenee vuoteen 2040 mennessä neljänneksellä. Tällä hetkellä asukkaita kunnassa on 2 838 ja parinkymmenen vuoden kuluttua 2 256. Tarkkaan ottaen asukasmäärän lasku on 20,5 %.


Väkimäärän lasku ei ole meille lainkaan outo ilmiö. Se on jatkunut vuosikymmeniä. Vuodesta 1865 paikkakunnan väkimäärä nousi tasaisesti aina vuoteen 1950, jolloin meitä ”laitumelaisia” oli yli 8 000. Vuoteen 1965 asti syntyvyys ylitti kuolleisuuden lukuunottamatta 1860-luvun lopun nälkävuosia ja vuotta 1918. Jopa sotien aikana syntyvyys ylitti kuolleisuuden.


1950-luvulta lähtien kelkka onkin sitten hurutellut alamäkeä. Vuosien 1955–1975 välisenä aikana pitäjästä hävisi lähes 3 000 asukasta. Viimeisen 40 vuoden aikana ollaan liki viidestä tuhannesta asukkaasta päädytty nykyiseen alle 3 000 lukemaan.


Punkalaidun ei ole väestöennusteen ainoa häviäjä. Sama ongelma on likimain jokaisella maamme kunnalla rajanaapurimme mukaan lukien. Ikävää ennustetta entisestään synkentävät tämän viikon uutiset syntyvyyden jatkuvasta laskusta. Jopa Helsinki kasvattaa väkilukuaan pelkästään maahanmuutolla, ei syntyvyydellä. Samaan syssyyn puhutaan huoltosuhteen heikkenemisestä. Entistä pienempi joukko tulee jatkossa vastaamaan entistä useamman suomalaisen: lapsen, vanhuksen, työttömän, sairaan, sosiaalisesti syrjäytyneen tai maahanmuuttajan hyvinvoinnista.


Kun tarkemmin ajattelee, kaikki yllä on karua kertomaa.