Olemme Facebookissa!

07.02.2019 Syyttely ei vanhusta auta

Vanhushuollon kriisin hoitamiseen on löydyttävä nykyisestä poikkeava lähestymistapa. Syyttely ja sormella osoittelu ei vanhusta auta. Politikointikin on turjaa, sillä vuodesta 2005 lähtien kaikki puolueet ovat olleet rakentamassa erilaisia uudistuksia, joista yksikään ei ole vielä toteutunut.

Yksityisesti tuotettujen vanhuspalveluiden esiin nousseista ongelmista alkanut ”lumivyöry” tuntuu vain paisuvan. Yksityisen puolen lisäksi esiin ovat nousseet myös julkiset vanhuspalvelut. Tapauksia pulpahtelee esiin kuin ”sieniä sateella” ja puhutaan muun muassa hoitovirheistä, jotka ovat maksaneet vanhuksen hengen.

 

Ei ole epäilystäkään siitä, et-teikö suomalainen vanhushuolto olisi kriisissä. Jotenkin kuvaavaa on, että nyt tietoon tulleet tapaukset ovat parilta viime vuodelta. Siis juuri siltä ajalta, kun puolueet ovat keitelleet ”sotesoppaansa”.

 

Viime aikaista keskustelua seuranneena ei voi muuta, kuin todeta vanhan sanonnan, ”ei ole yhden vika, jos kaksi tappelee”, oikeaksi. On juututtu vääntämään eri tarkoitusperistä lähtien nippeleistä, sorruttu puolin ja toisin syyttelyyn ja syyllisten etsintään. Vaalikevät lähestyy ja sekin totta kai vaikuttaa tulokulmiin asiassa.

 

Punkalaitumen Sanomissa aloitetaan tässä numerossa kolmiosainen kirjoitussarja siitä, miten Punkalaitumella ajauduttiin nykytilanteeseen. Jo nyt voi paljastaa, että kuntamme, niin kuin muutkin Suomen kunnat, ovat olleet pitkälti ajopuita. Kuntia on ajanut erilaisiin päätöksiin vähintään vuodesta 2005 lähtien maan kulloisenkin hallituksen aloittamat rakenneuudistushankkeet. Yksikään niistä ei ole saavuttanut maalia. Se, jos mikä on saattanut kunnat ja vanhushuollon suuren epätietoisuuden ja jatkuvan muutospaineen alle.

 

Jos ajatellaan Vanhasen ensimmäistä hallitusta seuranneita hallituksia Suomessa, ei yksikään maamme puolueista voi heittää ensimmäistä kiveä. Kaikki ovat jossain vaiheessa olleet mukana omaa uudistustaan puuhaamassa. Ehkä nyt tarvittaisiinkin sitä kuuluisaa parlamentarismia ja vähemmän oman edun tavoittelua, jotta vanhushuolto saataisiin ihmisarvon turvaavalle tasolle.

 

Syyttely ja sormella osoittelu olisi ainakin lopetettava, ja etsittävä rakentavampi lähestymistapa. Jostain olisi löydettävä myös rahaa. Raha, tai paremminkin sen puute, on yksi suurimmista syistä, joka tilanteen tähän malliin on saattanut.