Olemme Facebookissa!

15.11.2018 Kulttuurin mahdollisuudet

Kulttuurin kehittäminen ja monipuolistaminen ovat Punkalaitumella mahdollisuuksia, joita kannattaa vakavissaan miettiä.

Erittäin mielenkiintoiseksi keskustelutilaisuudeksi muodostui yrittäjien aamukahvit viime viikon torstaina. Kahvihetken teemana oli ehkä hieman  perinteisiin yrittäjäteemoihin harvemmin osuva kulttuuri. Monen läsnäolijan ja järjestäjien yllätykseksi aiheesta käytiin vilkas ja suorastaan innovatiivinen keskustelu, jonka on mahdollista poikia Punkalaitumelle jotain uutta, kunhan esiin nousseet ideat vain saavat tuulta siipien alle.


Punkalaitumella ei kulttuurin osalta eletä stagnaatiossa. Monenlaista kulttuuria tehdään ja sillä on monia tekijöitä. Silti ennakkoluuloton uusien ajatusten esiin nostaminen ei ole pahasta.


Yrittäjäkahveilla ilmoille heitetyt ajatukset eivät sinällään ole mullistavia. Lähinnä ne nojaavat pitäjässä jo olevan hyödyntämiseen uudella tavalla.


Yksi ideioista oli nostalgiatapahtuman järjestäminen Särkässä sille sukupolvelle, joka vielä muistaa juhannuksen telttameren ja maan silloisten kärkiartistien nousun lavalle. Toinen idea oli Sulo Uuton ottamien vanhojen valokuvien hyödyntäminen ja kolmas oman kansanoopperan saaminen ”Laitumelle”.
Ideoista kaksi ensimmäistä ovat toteuttamiskelpoisia pienellä vaivannäöllä. Jälkimmäinen vaatii toteutuakseen paljon enemmän työtä, mutta ei ole mahdoton sekään.


Melkein olisi toivottavaa, että joku tätä lukiessaan tuhahtaisi, ettei näissä ideoissa ole mitään järkeä. Yrittäjäkahvilla Vilja Pylsy totesi F.E. Sillanpää -oopperan kokemusten perusteella, että vain niitä hankkeita, jotka aiheuttavat myös vastustusta kannattaa viedä eteenpäin.