Olemme Facebookissa!

24.01.2019 Kunnassa kivestää

Punkalaitumen kunta ei ole onnistunut rekrytoimaan uutta kunnanrakennusmestaria. Yksityisen sektorin yritysten kanssa kuntien on hankala kilpailla etenkään palkoissa.

Punkalaitumen kunnan tekniseen toimeen on haettu kunnanrakennusmestaria jo kolmen hakukierroksen verran. Viimeisin haku ei tuottanut yhtään hakemusta. Työpäällikköä etsitään niin ikään. Ensimmäisellä kierroksella hakijoita löytyi yksi.


Kuten kunnan tekninen johtaja Seppo Rytky tässä lehdessä toteaa, joutuvat kunnat altavastaajiksi kilpailussa ammattitaitoisista teknisen puolen osaajista. Insinöörit ja rakennusmestarit rekrytoidaan yksityisiin firmoihin niin suunnittelu- kuin urakointipuolelle.


Kyse ei ole välttämättä siitä, etteikö kunnallisissa teknisissä viroissa riittäisi haastetta tai työnkuvan monipuolisuutta. Pikemminkin syyt löytyvät palkkauksesta. Jos Punkalaitumella kunnanrakennusmestarin lähtöpalkka ylittää juuri ja juuri 3 000 euroa, pääsee valmistunut insinööri yksityisellä puolella huomattavasti paremmille ansioille. Vuoden 2017 ammattikuntatutkimuksen mukaan rakennus- tai yhdyskuntapuolen insinöörin keskipalkka on noin 4 500 euroa.


Tällä hetkellä Punkalaitumelle etsitään myös koulukuraattoria ja kuten alta voi lukea, kohta myös kulttuurijohtajaa. Piruja seinille maalaamatta on suuri kysymysmerkki, löydetäänkö näihin virkoihin päteviä hakijoita. Toivoa tietysti sopii, että niin käy, mutta vanhan sanonnan mukaan rekrytointi voi näissäkin tapauksissa ”kivestää”.