Olemme Facebookissa!

02.02.2023 Taikayöntielle houkutellaan lisää matkailijoita

Taikayöntielle haetaan uutta nostetta. Projektipäällikkö Niina Aalto uskoo matkailutien mahdollisuuksiin kunhan yhteistyöverkosto toimii ja tuotteistus, tarinat sekä tiedotus ovat kunnossa.
Ensi kesänä 23 vuotta täyttävän Taikayöntien vetovoimaa matkailijoiden keskuudessa pyritään elvyttämään Taikayöntien Lumo -hankkeella. – Taikayöntiessä on potentiaalia, kunhan alueen tunnettuutta parannetaan, uskoo projektipäällikkö Niina Aalto.

Taikayöntie sai matkailutiestatuksen vuonna 2000. Tuolloin toiminnan kehittämiseksi oli myös eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka kuitenkin pääsi melko nopeasti hiipumaan. Taikayöntien Lumo -hankkeessa ryhdytään korjaamaan tilannetta.


– Kokoamme Taikayöntien ympärille toimijaverkoston, jossa mukana ovat alueen kunnat, yrittäjät, yhdistykset, harrasteseurat ja asukkaat. Kehitämme työkaluja ja toimintamalleja, jotka jäisivät hankkeen päätyttyä käyttöön ja joiden avulla saisimme houkuteltua enemmän matkailijoita alueelle. Yksin jokainen toimija on pieni, mutta yhdessä voimme saada jotain aikaan. Yhteistyössä on voimaa, Niina Aalto kuvailee.


Hänen mukaansa tunnettuuden parantaminen vaatii sekä nykymatkailijaa kiinnostavaa viestintää että brändäystä. – Viestin ja mielikuvien on oltava myös sellaisia, joihin alueen toimijat sitoutuvat. Sen vuoksi toimijaverkoston kokoaminen Taikayöntien ympärille on tärkeää.


Taikayöntien Lumo -hanketta hallinnoi Satakunnan Ammattikorkeakoulu, jonne on perustettu vastikään matkailun kehittämiskeskus. Hanke alkoi jo maaliskuussa viime vuonna, mutta erinäisen ”hankehumpan” jälkeen työ pääsi täydellä teholla alkuun vasta tämän vuoden alusta. Hankkeen kick off -tilaisuus järjestettiin Nuutajärven Lasikylässä 25.1.


Hankkeen budjetti on 129 000 euroa ja se on saanut rahoitusta Leader Joutsenten Reitiltä ja Leader Pirkanhelmeltä. Hanke kestää kesäkuuhun 2024 asti. Hankkeen ohjausryhmään Punkalaitumelta kuuluvat elinvoimakehittäjä Henna Ärrälä, yrittäjä Merja Mikkonen ja Punkalaitumen Yrittäjien puheenjohtaja Mari Pohjala. Avainkumppaneina toimivat Punkalaitumen, Huittisten ja Urjalan kunnat.

Maisema vetovoimatekijänä


Taikayöntien lumo nojaa vahvasti maisemaan. Tämän on huomannut myös Niina Aalto.


– Idyllinen maisema, jokilaakso ja maalaiskylät ovat tietysti Taikayöntien a ja o. Koko tien matkalla on jotain nähtävää. Maisema ja sen kauneus ovat suuri vahvuus.


Hankkeessa kauniista maisemista ja kylistä on luotava myös tarina Taikayöntien markkinoinnin välineeksi. – Kyse on tuotteistamisesta ja alueen toimijoiden aktivoimisesta. Mikäli Taikayöntien tarina houkuttelee, se saa myös matkailijat liikkeelle.


Aalto nostaa esiin Taikayöntien mahdollisuuksina myös vastuullisen matkailun ja kohderyhminä tien jo löytäneet motoristit sekä pyöräilijät.


Taikayöntie on hankkeen myötä saamassa verkkosivut ja myös tien opastusta parannetaan. – Toimijaverkoston kokoaminen aloitetaan Punkalaitumen kunnantalossa 15.2. järjestettävässä tapaamisessa. Luvassa on myös erilaisia info- ja koulutustilaisuuksia. Edessä on kiireinen, mutta hirmuisen mielenkiintoinen aika, toteaa Niina Aalto tyytyväisenä.

 

Evästeet