Olemme Facebookissa!

03.05.2024 Taikayöntien päivä ja oma matkailuyhdistys

Taikayöntien lumo -hanke loppuu kesäkuussa, mutta alueen matkailuyrittäjät tähyävät jo tulevaan. Suunnitteilla on yhteisen matkailuyhdistyksen perustaminen Huittisiin, Punkalaitumelle ja Urjalaan.

Taikayöntien matkailuihmiset kokoontuivat Punkalaitumen kunnantaloon torstaina 18.4. Mukana oli matkailun ammattilaisia sekä alueella toimivien yhdistysten edustajia Huittisista, Punkalaitumelta ja Urjalasta. Myös kuntien edustajat, Satu Sarin Urjalasta, Helena Kaitanen Huittisista ja Henna Ärrälä Punkalaitumelta, osallistuivat tilaisuuteen. Taikayöntien lumo -hankkeen vastuuhenkilö, projektipäällikkö Niina Aalto Satakunnan Ammattikorkeakoulusta luotsasi keskutelua.

Taikayöntiepäivä 8.6.


Kokoontumisessa suunniteltiin muun muassa Taikayöntiepäivää 8.6. Tapahtuma järjestetään valtakunnallisena Avoimet Kylät -päivänä. Taikayöntien matkailukohteita, museoita sekä yhdistyksiä haastetaan olemaan auki tuolloin.


Monenlaisia tapahtumia nousikin esiin keskustelun kuluessa.


Kaikki alueen museot voisivat olla avoinna maksutta. Nuutajärven lasikylässä avautuu uudistettu lasimuseo. Tämän lisäksi niin Talonpoikaismuseo Yli-Kirra Punkalaitumella, Huittisten museo sekä Urjalan museo olisivat avoinna.  


Matkailuyritysten toivotaan pitävän ovensa avoimina mahdollisuuksien mukaan.


Niina Aalto sanoo, että nyt ensimmäisellä kerralla alueen matkailutahot kokeilisivat yhteistyötä ja osallistumista yhteiseen päivään. Jatkossa siitä tulisi toivottavasti perinne ja yksi yhteistyön muoto.
Taikayöntiepäivään osallistuvien toivotaan ilmoittavan omista tapahtumistaan 15.5. mennessä Niina Aallolle.


Oma yhdistys


Taikayöntien lumo -hanke päättyy kesäkuun loppuun mennessä. Yrittäjäkentältä onkin noussut toive, että alueelle perustettaisiin matkailuyhdistys.


Hankkeen aikana alueen matkailuyritysten yhteistyö on aktivoinut. Jatkumoa toiminnalle kaivataan, ja yhdistyksen perustamista kannatettiin useissa puheenvuoroissa. Niina Aalto toteaa, että oma yhdistys olisi luonteva tapa toimia. Moni matkailutie toimii yhdistysvetoisesti.


Yhdistyksen jäseninä voisivat olla yrittäjien lisäksi kunnat, yhdistykset ja järjestöt sekä yksityiset henkilöt. Yhdistys järjestäisi jäsentensä näköistä toimintaa.


Yhdistys järjestäisi alueella tapahtumia, koulutusta, tutustumistilaisuuksia ja neuvontaa. Se ylläpitäisi matkailumarkkinointia yhdessä kuntien kanssa. Taikayöntien markkinointiin on olemassa jo paljon materiaalia, jota yhdistys voisi käyttää muun muassa messuilla. Kaiken kaikkiaan yhdistys edistäisi alueen matkailua monipuolisesti.


Yhdistyksen toiminnanjohtajaksi on alustavasti lupautunut huittislainen Aulikki Kuisma. Hänen kanssaan työskentelemään etsitään puheenjohtajaa ja sihteeriä. Pestit olisivat vuoden mittaisia, sillä ajatuksena on lähteä pienesti liikkeelle.


– Olen innostunut matkailuyhdistyksestä. Itse valmistun matkaoppaaksi nyt keväällä ja toivon alueen matkailun virkistävän Taikayöntien kuntia sekä auttavan niissä toimivia yrityksiä menestymään, sanoo Aulikki Kuisma.


Yhdistyksen perustaminen sai kannatusta, joten perustavan kokouksen päivämäärä saatettiin löydä lukkoon. Se pidetään 15.5. klo 17 alkaen Punkalaitumen kunnantalon valtuustosalissa.


Lisätietoa Taikayöntiepäivästä sekä yhdistyksen perustamiskokouksesta on internetissä osoitteessa events.samk.fi.

 

Evästeet