Olemme Facebookissa!

03.11.2022 Kuusi vuosikymmentä kuin yhtä suurta perhettä

Turun Punkalaidun-Seuran 60-vuotisjuhlassa huomioitiin seuran jäseniä ja yhteistyökumppaneita pöytäviirein ja korulahjoin. Vasemmalta Kalevi Sillanpää, Juha Aro, Jukka Uusi-Kouvo, Sirpa Suvinen, Mirja Helin, Rauno Koski, Virpi Pitkänen ja Katriina Syrjälä. Kuva: Reijo Rantanen.
Kotiseutuhenki elää vahvana Turun alueelle aikoinaan Punkalaitumelta muuttaneiden keskuudessa. Näin voitiin todeta Turun Punkalaidun-seuran juhliessa 60-vuotista toimintaansa lauantaina. Polku kotiseudulle ei ole Aurajoen varrelta päässyt sammaloitumaan.

Turun Punkalaidun-seuran juhla järjestettiin aivan Aurajoen rannassa ravintola Korkissa. Ilahduttavasti paikalla oli viitisenkymmentä henkeä. Paljon enemmän, mitä järjestäjät alun perin odottivat.


– Kotiseututyö on antanut seuran jäsenille hyvänolon tunnetta ja lisännyt yhteisöllisyyttä. Olemme kuin yhtä suurta perhettä ja juuremme ovat edelleen vahvasti kotiseudun mullassa, kuvaili vieraat tervetulleiksi toivottanut puheenjohtaja Pekka Virtanen osuvasti. Lämminhenkinen ja iloisen naurun sävyttämä juhla vahvisti Virtasen näkemyksen paikkansa pitäväksi.


60 vuotta täyttänyt kotiseutuseura perustettiin 16.5.1972 Turun Konepäällystön kerholla.  – Kuusi vuosikymmentä sitten elettiin muutoksen aikaa. Maaltapako oli käynnissä, koska agraarinen elämänmuoto ei tarvinnut enää työvoimaa, teollistuminen loi työpaikkoja kaupunkeihin ja koulutus tarjosi väylän sosiaaliseen nousuun, Pekka Virtanen totesi.


– Punkalaidunkin alkoi tyhjentyä ja luovuttaa asukkaitaan maailman turuille. Moni astui Aurajoen rantamille ja jäi sinne asumaan. Kotiseutuun jouduttiin ottamaan etäisyyttä, mutta siteet säilyivät silti vahvoina. Perustettu kotiseutuseura auttoi sopeutumista ja verkostoitumista.


Vaikka Turun Punkalaidun-Seura toimii edelleen aktiivisesti ja järjestää säännöllisesti toimintaa, oli Pekka Virtanen huolissaan seuran tulevaisuudesta. – Nuoria pitäisi saada toimintaan, mutta tuntuu siltä, ettei heitä tai edes keski-ikäisiä yhdistystoiminta juuri kiinnosta. Nykyään tutut ovat tavoitettavissa napin painalluksen päässä ”sinisen ruudun” takana.


Juhlapuheen pitänyt Punkalaitumen Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Sillanpää osoitti ymmärrystä seuran perustajien motiiveille. – Voi hyvin ymmärtää, miten moni asia täällä Turussa elämisessä aiheutti hämmennystä maalta tulleessa nuoressa. Kaikenlaiselle vertaistuelle ja samassa tilanteessa olevien yhteisöllisyydelle oli tilausta ja siihen löytyi aktiivisten ihmisten kautta sen ajan tyypillinen ratkaisu – uusi yhdistys.


– Turun Punkalaidun-seura on tehnyt merkittävää kotiseututyötä kotiseudun ulkopuolella toimien. Turun seudun entisten laitumelaisten paikallisen yhteistyön lisäksi yhdistys on hyvin toteuttanut tehtäväänsä entiselle kotiseudulle johtavien polkujen nurmettumisen ehkäisijänä.


Sillanpää huomioi myös seuran panoksen entisellä kotiseudulla Punkalaitumella. – Te turkulaiset olette lukemattomia kertoja vierailleet muun muassa Yli-Kirralla ja osallistuneet kotiseutuyhdistyksen tapahtumiin. Myös kokonaan uusia tapahtumia on syntynyt teidän ideoistanne.

Musiikki ja runoja


Ravintola Korkissa saatiin nauttia monipuolisesta ohjelmasta, jossa pääosassa olivat musiikki ja runot. Yksinlaulua esitti Teppo Rantanen. Hän tulkitsi useampia lauluja, joista varsinkin Andrea Boccellin tunnetuksi tekemä Con te partiro sai ansaitut, raikuvat aplodit.


Omaa musiikkitutoantoaa juhlassa esitti myös Martti Heikkilä. Hän muisteli samalla kappaleiden syntytarinoita ja lapsuutensa ja nuoruutensa Punkalaidunta. Jukka Saarinen puolestaan luki punkalaitumelaisista ”merkkihenkilöistä” kirjoittamiaan runoja. Osuvat riimit herättivät henkiin monia paikallisia hahmoja, jotka edelleen ovat ihmisten muistissa vuosikymmenten jälkeen.


Mielenkiintoinen oli myös Pekka Virtasen kokoama kuvakavalkadi seuran toiminnasta.


Huomionosoituksia


Juhlassa Turun Punkalaidun-seura huomioi myös aktiivisia jäseniään ja yhteistyökumppaneitaan. Seuran pöytäviirin saivat Punkalaitumen Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Sillanpää ja Punkalaitumen Sanomien päätoimittaja Juha Aro. Punkalaitumen Kunnolle luovutetun viirin otti vastaan puheenjohtaja Jukka Uusi-Kouvo. Seuran jäsenistä viirillä palkittiin Sirpa Suvinen ja Rauno Koski. Korulahjan saivat Mirja Helin, Virpi Pitkänen ja Katriina Syrjälä.

Evästeet