Olemme Facebookissa!

04.03.2021 Paikallislehden jakelu säiden armoilla

Varhaisjakelija Maija-Leena Oittinen lainaa varhaisjakelussa miehensä autoa niinä aamuina, kun oma auto on korjattavana.
Viime aikoina Punkalaitumenkin teillä on nähty melkoisia pääkallokelejä. Ne hankaloittavat myös Postin jakelijoiden työskentelyä. Pahimmilla keleillä ojassa on käyty jopa kolmesti jakokierroksen aikana.

– Viime torstaina varmasti moni jäi paikallislehteäkin paitsi, sillä kelit olivat järkyttävän vaaralliset. Kovasti tärkeää Postin väelle olisi lehti perille tuoda, mutta tiet tulisi olla kunnolla hiekoitettuja ja hoidettuja. Toivottavasti ihmisillä riittää näin talvikeleillä ymmärrystä myös siihen, että keli on aivan toinen yöllä lehtiä jakaessa kuin aamulla. Jos tie onkin aamulla aurattu tai hiekoitettu, se ei sitä välttämättä ole yöllä. Reittimme ovat myös pitkiä, yksikin ojaan suistuminen vaikuttaa muulle reitille useita tunteja. Oman henkensä uhalla sitä välillä tuntee työtä tekevänsä näillä keleillä, kertoo varhaisjakaja Maija-Leena Oittinen.

 

Oittinen joutuu työssään tien alkupään kunnon perusteella tekemään päätöksen siitä, jatkuuko matka vai ei. Myös pimeys talviöisin asettaa omat haasteensa, kun valoa antavat vain auton valot.

 

– Kolme kertaa tieltä suistuttuani en enää edennyt, sillä tie oli peilijäätä. Se, että tie on keskeltä kilometrin verran aurattu ja hiekoitettu, ei auta, jos loppumatka luistellaan. Viime viikon ajonopeuteni oli 10–15 kilometriä tunnissa, ja reittieni pituudet keskimäärin sata kilometriä. Reiteilläni on useita sivuteitä sekä mutkaisia mäkiä. Niillä keleillä ei olisi nelivetokaan auttanut.

 

Hiekkaa kuluu

 

Teiden kunnossapidosta vastaavassa yrityksessäkin keliolosuhteet ovat tiedossa.

 

– Viime viikot ovat olleet hieman hankalia Punkalaitumen teillä, mutta aika hyvässä kunnossa ne tällä hetkellä ovat. Jonkin verran ongelmia aiheuttaa se, että lämpimien päivien myötä hiekka painuu jäähän. Silloin tie muuttuu jälleen pakkaslukemissa liukkaaksi, vaikka se olisi juuri hiekoitettu, sanoo Jouni Mäkelä Punkalaitumen Hake Mäkelä & Uotilasta.

 

Yrityksellä on paikallisten tiekuntien kanssa sopimuksia, mutta se toimii myös kutsu-periaatteella.

 

– Joku tiekunnasta tai sitten yksityinen henkilö soittaa meidät apuihin, kun tie kaipaa kunnostusta. Punkalaitumella toimimme koko pitäjän alueella, mutta naapurikunnissa työskentelemme yhä enemmän.

 

Mäkelä on toiminut tienhoitotehtävissä jo 80-luvulta lähtien. Vuosien saatossa hän on nähnyt myös isot muutokset.

 

– Ennen oli normaaleja talvikelejä, pakkasta ja lunta. Hiekoitusta on nykyisin paljon enemmän. Tänä talvena pääsimme jälleen auraushommiin, mutta poikkeuksellisen paljon on ollut myös liukkautta. Joka tielle emme pääse yhtä aikaa, mutta lähdemme aina, kun tarvetta on.

 

Työnsankareita kaikki

 

– Kyllähän työntekijämme melkoisia työnsankareita ovat niillä keleillä, joita nyt viime aikoina on ollut. Punkalaitumella neljällä varhaisjakajallamme on 100–150 asiakasta, matkat pitkiä ja työaika on kello kolmesta seitsemään. Kelit voivat vaihdella paljonkin ja tiet saattavat olla jos jonkinmoisessa kunnossa, myöntää Pirkanmaan ja Satakunnan alueista vastaava Postin jakelupäällikkö Kimmo Kallio.

 

Kallion mukaan varhaisjakajat ajavat tällä hetkellä omilla autoillaan, mutta Postin autoihin ollaan vielä tämän vuoden aikana siirtymässä.

 

– Totta kai kehotamme sekä asiakkaita hoitamaan teitään että työntekijöitämme käyttämään hyviä renkaita. Liukuesteet postilaiset saavat työnantajalta, hyvästä tienhuollosta ei koskaan liikaa puhuta.

 

Punkalaitumella teitä risteilee paljon.

 

– Kunta avusti 78 tiekuntaa viime vuonna, sanoo kunnan tekninen johtaja Satu Alajärvi.

 

Hanna-Mari Kamppikoski

Evästeet