05.01.2024 PunkaShop oli menestys
– Täällähän on ihan kaikkea jouluista, ei tarvitse lähteä muualle ostoksille, tuumasi Taru Pihlaja poiketessaan lastensa Liinan ja Alman kanssa ostoksille PunkaShopin viimeisenä aukiolopäivänä 22.12.
Erityisesti Pihlaja kiitteli sitä, ettei PunkaShopissa myyty ”tusinatavaraa”, vaan paikallisten uniikkeja tuotteita. Näistä Liina-tytär löysikin itselleen lahjaksi korvakorut.
Myyjinä viimeisenä päivänä olivat Mia Saari ja Alexandra Linnalahti. – Olemme kyllä olleet itsekin yllättyneitä, miten hyvin tuotteet ovat menneet kaupaksi. Mekin molemmat olemme joutuneet valmistamaan omia tuotteitamme lisää myyntiin. Hiekoitussepelitkin tekivät kauppansa ja loppuivat melkein kesken ja villasukkia on myyty aivan järjestön määrä, naiset naurahtavat.
– Ulkopaikkakuntalaisia asiakkaita on käynyt paljon ja tuotteita on tiettävästi lähetetty Amerikkaan ja Japaniin asti.
Esillä olo kaupassa on tuonut molemmille tilauksia. Näin on käynyt myös Pirkko Heikkilälle, jonka mattoja, kudonnaisia ja pöytäliinoja oli myynnissä PunkaShopissa.
– Toin tuotteet myyntiin ihan ”mainosta varten”. Matot ja pöytäliinat ovat sellaisia, että ne tehdään usein ihan mittojen mukaan tilauksesta, Pirkko Heikkilä kertoo.
PunkaShopin organisoinnissa vahvasti mukana ollut Jenni Karinen laskee, että asiakkaita kaupassa kävi päivittäin 40–100. – Tuotteita ostettiin todella hyvin, enkä osaa sanoa mikä oli menestystuote, kaikilta mukana olleilta myyjiltä meni jotain kaupaksi. Joululahjoiksi tuotteita ostettiin paljon. Leivonnaisetkin tekivät kauppansa. Asiakaspalaute oli kaiken kaikkiaan positiivinen.