05.04.2024 Valpuri Kinni oli sisukas eukko ja oppinut nainen

Kirjailija Jenna Kostet kertoo Valpurin tarinan romaanissaan Punainen noita. Viime keskiviikkona Kostet esitteli kirjaansa kirjastossa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa häntä haastatteli itsekin noitiin perehtynyt Tuija Ojala. Punkalaitumen Sanomien haastattelu tehtiin missäpä muualla kuin Liitsolassa.

Valpuri Kynistä Jenna Kostet kiinnostui tehdessään taustatyötä romaaniinsa Margaretan synti. – Löysin Valpurin oikeudenkäyntipöytäkirjan, kun Turun raadin miehet kuulustelivat häntä noituudesta epäiltynä. Ajattelin, että vitsit, miten makea nainen! Hänestä piti kirjoittaa, sillä Valpurin on tarvinnut olla aika sisukas eukko.

– Olin toki aikaisemminkin tiennyt Valpurin, sillä turkulaisena olen kuullut tarinoita hänelle tehdystä vesikokeesta, ja Turun linnassakin oppaat mainitsevat usein, että vankina muurien sisäpuolella on ollut kuuluisa noita Valpuri Kinni. Valpurin yhteyttä Liitsolaan ja Punkalaitumelle en tuntenut ennen kuin lähdin hänen taustojaan selvittämään.

Liitsolassa Valpuri asui veljensä Tuomaksen omistamassa Kinnilän talossa. 1600-luvulla kylän talot olivat tiiviisti rakennetussa ryhmässä Liitsolan keskustan mäellä, jonka molemmille puolille oli raivattu sarkapellot. 2020-luvulla kylä näyttää kovin toisenlaiselta, mutta ihastuttaa kirjailijaa kovasti.

– Ihana paikka. Vaikka maisema on tietysti muuttunut, pystyn hahmottamaan Valpurin tänne. Suomessa perinnemaisema on helppo nähdä parin vuosisadan taakse ja kuvitella, kuinka raskaat ihmisten olosuhteet ovat olleet vaikkapa talvella ilman sähköä jään ja lumen keskellä.

Kostet on ilahtunut myös siitä, että kirjan myötä hän on saanut paikallisilta runsaasti viestejä, joissa he kertovat olevansa sukua Valpurille tai muistelevat, kuinka heitä lapsina on peloteltu ”Kinnilän noidalla”. – Hienoa, että edelleen löytyy ihmisiä, joilla on perimätietoa ja muistoja, ja että tämä perinne jatkaa eloaan täällä Punkalaitumella ja Liitsolassa.

Vahvan naisen osa

Kansanperinteessä Valpuri Kinnistä puhutaan noitana. Jenna Kostet murentaa romaanissaan noitamyyttiä. Valpuri ei ollut yliluonnollisia kykyjä omannut noita, vaan aikansa naiseksi vahva ja oppinut henkilö, jolla oli toki taito parantaa ihmisiä ja eläimiä.

– Valpurilla ja hänen äidillään Marialla oli vahva parantamisen lahja ja he osasivat lukea ruotsia ja latinaa. Tämä koitui osittain Valpurin kohtaloksi. Hän pääsi lukutaidon ansiosta papeille tarkoitetun tiedon ääreen, mikä oli kirkon silmissä äärettömän epäilyttävää, eikä ollenkaan naiselle soveliasta. Valpuri oli myös kiinnostunut erilaisista asioista, mikä ei ollut suotavaa.

Nykykieltä käyttäen voi sanoa Valpurin törmänneen myös patriarkaattiin erityisesti kirkon piirissä. – Se on ollut historiassa usein vahvojen naisten osa, Kostet sanoo.

Ruotsissa elettiin uskonpuhdistuksen aikaa ja Ruotsista Suomeen piispaksi tulleen Isak Rothoviuksen käsitys oli, että suomalaiset ovat villejä ja barbaareja. – Erityisesti suomalaiset vanhat esikristilliset tavat, joita täällä ylläpidettiin, vaivasivat Rothoviusta. Seurakuntiin lähti viestiä, että kansanparantajat ja loihtijat on laitettava kuriin.

Punkalaitumella Rothoviuksen ”käsikassarana” oli kirkkoherra Simo Michaelis, jonka kanssa Valpuri joutui kahnauksiin. Kirkkoherra syytti Valpuria 95 lehmänsä tappamisesta ja itselleen tulleesta tyrästä.
Kirjaansa varten Jenna Kostet etsi syitä nautojen kuolemiin ja löysi yhdeksi vaihtoehdoksi myrkkykeison, jota lehmät saattoivat laitumellaan syödä. Tämä selitys on kirjoitettu myös kirjan tarinaan.

Magian tunnusti kirkkokin

Koska esikristillisten tapojen kitkeminen oli kirkon tavoitteena Suomessa, ei Valpuri Kinnin kohdalla voida Jenna Kostetin mukaan puhua suoranaisesta naisvihasta.

– Noituussyytteitä saivat niin naiset kuin miehet hyvinkin tasapuolisesti. Täällä läntisessä Suomessa syytökset kohdistuivat useimmiten yhteisöstä jotenkin poikkeaviin yksilöihin. Suomessa ei myöskään nähty sellaisia noitavainoja, joita koettiin Ruotsissa 1600-luvun lopulla.

Kostet kertoo, että suomalaista magiikkaa 1600-luvulla leimasi ”onnen mystifiointi”. Taikakonstien suurin päämäärä oli oman onnen edistäminen. Siinä törmättiin puhdasoppisen kirkon kanssa. – Kirkon mielestä ainoa keino onneen oli rukoileminen.

Valpuri Kinnistä on jäänyt jäljelle varsin vähän historiallisia lähteitä. Jenna Kostet aloitti romaaninsa taustatyön korona-aikana ja lähteet koostuivat hänen sanojensa mukaan ”pienistä hipuista”.

– Tutkimustyö kesti kauan. Sitä tein hartaasti ja monta kertaa peruutinkin takaisin päin, koska ajatukset tarinan näkökulmasta muuttuivat. Kun kirjoittaa historiallisesta henkilöstä, olisi jotenkin hirvittävän epäreilua lähteä kirjoittamaan löyhällä taustatyöllä.

Kostet pyrkii romaanissaan olemaan mahdollisimman uskollinen historialle, koska halusi olla uskollinen myös Valpuri Kinnille. – Tarina oli niin mielenkiintoinen, että olisi ollut vääryys lähteä muuttamaan sitä pelkän fiktion vuoksi.

– Aloitan kirjan kerronnan Valpurin asuessa äitinsä ja veljensä kanssa nuorena naisena Tukholmassa, en hänen lapsuudestaan. Tähän päädyin, koska toisissa lähteissä Valpurin sanotaan syntyneen Kuurinmaalla, toisissa taas Ruotsissa. Puuttui varmuus siitä, kumpi on totta.

Toki kirjassa on myös fiktiota. Sitä edustaa vaikkapa Valpurin romanssinpoikanen Tukholmassa fiktiiviseen porvariin. Myös tekstin dialogi on Kostetin itsensä luomaa. Faktan ja fiktion rajamailla on sen sijaan Laukossa vaikuttaneen Kurjen suvun yhteys Kinnin sukuun. Valpurinhan väitetään elelleen myös Laukossa. – Tämä sukujen yhteys on asia, joka sopii todeksi. Siihen on vahvat historialliset perustelut.

Kaksi noitaa

Historiallisen Valpuri Kynin maallinen matka päättyi mitä todennäköisimmin vuonna 1665 Hämeenlinnassa mestaajan kirveen iskuun.

Tätä ennen häntä oli noituudesta epäiltynä ja tuomittuna ruoskittu ja Valpuri on ainoa noita, jonka tiedetään joutuneen Turussa vesikokeeseen. Se tarkoitti heittämistä sidottuna Aurajokeen. Vesikokeesta Valpuri selvisi hengissä, mikä lain mukaan todisti hänen olevan noita.

Noitana Valpurilta leikattiin myös molemmat korvat irti, jolloin hän sai lempinimen Punainen noita. Tästä nimityksestä Jenna Kostet otti nimen romaanilleen.

Valpurin polku törmäsi yhteen myös toisen punkalaitumelaisen noidan, Markku Kouvon kanssa. – Kouvon käräjäpöytäkirjasta käy ilmi, että hän oli majoittanut Valpuria jopa kolmen vuoden ajan.

– Markku Kouvo on henkilö, josta saisi helposti kirjan, ja minun tekisi jopa mieleni kirjoittaa hänestä. Mutta näiden noitien kohtalo on ollut niin raju, että kirjailijana siinä joutuu rypemään kovin syvissä vesissä. Vaihteeksi olisi kiva kirjoittaa hahmosta, jolle kävisi edes jotenkin onnellisesti, Jenna Kostet naurahtaa.