Olemme Facebookissa!

05.05.2017 Gluteenitonta makkaraa maistatettiin Metsärannassa

Metsärannan Lihan makkaramestari Jarmo Rotikka, Arvo Marttila ja Janne Uusi-Kämppä maistattivat Vappumarkinayleisöllä gluteenitonta makkaraa.
Metsärannan Lihan vappumarkkinoilla viime lauantaina kolmisatapäinen yleisö pääsi maistelemaan uutuustuotetta, gluteenitonta makkaraa. – Keliakia on yleistynyt ja gluteenitonta makkaraa kysytään usein. Niinpä päivitimme vanhan possunmakkarareseptin 2010-luvulle, jossa ohra on korvattu tattarilla, kertoo yrittäjä Arvo Marttila.

Kävijät pääsivät Metsärannan vappumarkkinoilla paitsi maistelemaan gluteenitonta makkaraa myös keksimään tuotteelle nimeä. Toinen markkinoilla lanseerattu uutuustuote oli retkieväs -säilyke.


– Retkieväs on valmis ruoka, jossa samassa purkissa on perunaa ja lihaa. Se on kätevä ottaa mukaan metsään, kertoo Arvo Marttila.


Idean retkievääseen hän kertoo saaneensa metsästysreissulla. – Metsästäjät paistavat yleensä jahtitauolla nuotiolla makkaraa. Ajattelin, että purkitettu valmis ruoka voisi hyvinkin korvata makkaran.


Arvo Marttila on tyytyväinen siihen, että lähiruoka on tällä hetkellä suosittua. – Sen vuoksi uusia tuotteita pyritään keksimään ja tarjoamaan asiakkaille. Tuotteiden kehittely on mielenkiintoista, vaikka kerrasta ei yleensä tule valmista, vaan vaaditaan paljon kokeilua ja soveltamista.


Vappumarkkinoilla oli omia tuotteitaan esittelemässä useita paikallisia yrittäjiä. Myös yhdistykset olivat lähteneet hienosti mukaan.

 

Evästeet