Olemme Facebookissa!

05.07.2018 Pellon pientareelta eväitä lähialueen viljelijöille

Pellonpiennarpäivän osallistujat tutkivat viljan kasvustoja Aulis Ansalehdon (selin) johdolla Tursassa Samuli Paavilaisen tilan pellolla.
Tursassa Samuli Paavilaisen tilalla järjestettiin tuttuun tapaan Pellon pientareella -tapahtuma viime viikon maanantaina.

Tervetulosanat tilaisuudessa lausui Tursan maa- ja kotitalousseuran puheenjohtaja Heidi Sivonen. – Tänä vuonna viljojen kasvu on ollut vaihtelevaa. Nyt paikalla olevat asiantuntijamme kertovat viimeiset vinkit, mitä tässä vaiheessa kasvukautta voidaan vielä tehdä, tuumasi Sivonen aloitussanoissaan.


Ensimmäisenä puheenvuoron saivat Antti Mäkelä ja Eeva-Liisa Lehto Berner Oy:stä.


– Poikkeuksellisen pitkä kuuma ja kuiva jakso on aiheuttanut orastuvuusongelmia. Lisäksi pelloilla aiheutuu ongelmia, kun osa viljoista on itänyt, mutta osa ei. Tällaisissa tapauksissa kasvustoa voi tasoittaa tautiaineilla, kertoo Mäkelä.


Ruiskutus on Mäkelän mukaan ollut kuuma puheenaihe jo pitkään viljelijöiden keskuudessa.


– Paljon on kysytty, että voiko vielä ruiskuttaa. Mieluummin ei enää silloin, kun vilja on jo röyhyllä, jatkaa Mäkelä vinkkien jakamista viljelijöille.


Mikko Salioja tiedusteli kasvukauden lämpösummaa ja puintiaikoja. – Lämpösummasta on puhuttu nyt paljon, niin missä vaiheessa vilja valmistuu, kyseli Mikko Salioja.


Saliojan kysymykseen vastasi Borealilta Leena Pietilä. Hänen mukaansa lämpösumma on jo paikoin jopa 450 celsiusastetta.


– Kyllä nyt ollaan jo selvästi yli puolen välin kasvukaudessa aikaisten lajikkeiden kohdalla. Puimurit kannattaa olla valmiina heinäkuun lopussa tai elokuun alussa, tuumaa Pietilä.


Pietilän mukaan viljojen jälkiversonta on tänä kasvukautena ollut yksi haaste.


– Puolentoista kuukauden kuivuuteen ei ole totuttu täällä. Sen lisäksi, että nyt on ongelmia, vaikuttaa tämän vuoden viljasato myös ensi talven siemenmääriin, muistuttaa Pietilä.


– Siemen tarvitsee aina kosteutta itämiseen. Sen kun kylväessä tietäisi, millainen kesä on tulossa ja kuinka syvälle siemenet pitää laittaa, naurahtaa Pietilä.


Aulis Ansalehto oli perinteisesti myös paikanpäällä kertomassa omia kokemuksiaan ja havaintojaan kuluvasta kasvukaudesta. Hänenkin puheenvuorostaan tuli ilmi kuivuuden aiheuttamat ongelmat. Ansalehto  puuttui myös muutamiin muihin epäkohtiin liittyen muun muassa kortteisiin, hybridiviljoihin ja villivihanneksiin.
Tilaisuuden osallistujat lähtivät  puheenvuorojen jälkeen Ansalehdon mukana tutkimaan Paavilaisen Samulin tilan viljoja ja katsomaan kasvukauden edistymistä. 

 

Evästeet