06.04.2023 Hyväntekeväisyyshuutokauppa onnistui yli odotusten
– Huutokaupan tulos oli 26 400,07 euroa eli aivan huikea. Tulokseen on laskettu mukaan niin huutokaupan kuin ravintolan tuotto, kertoo Punkalaitumen Lionsklubin presidentti Jari Kantonen.
Hänen mukaansa tempaus oli kaikin puolin onnistunut ja ylitti järjestäjien odotukset. – Olemme kyllä yllättyneitä. Emme osanneet odottaa näin mahtavaa tulosta. Tilaisuus oli kaikin puolin onnistunut. Keli oli kohdillaan, paikalle saapui satoja ihmisiä, jotka myös huusivat innokkaasti. Lahjoituksia on runsaasti ja ne olivat monipuolisia, Kantonen kiittelee.
– Lauantaina tilaisuuden jälkeen, kun pidimme vielä pientä aivoriihtä järjestäjien joukolla, oli tunnelma paitsi tyytyväinen, myös kiitollinen ja nöyrä. Harvassa pikkukunnassa onnistutaan keräämään tällainen määrä rahaa hyväntekeväisyyteen.
Tapahtuman tuotto, johon sisältyvät niin huutokauppa, grillikahvio kuin Huittisten soittokunnalle kerätty ”kolehti”, ohjataan Kantosen mukaan kansainvälisen lionjärjestön, LCIF:n, kautta Ukrainan Lionjärjestölle. – Tulemme kyllä tiedottamaan tarkemmin siitä, miten apu on mennyt perille ja miten se on käytetty, Kantonen lupaa.
Huutokaupan kalleimmaksi kohteeksi tuli Eino Ala-Viikarin lahjoittama pappa-Tunturi. Sen hinnaksi tuli 1 600 euroa. ”Pappiksen” sai omakseen Sami Ojanen.
– Pappa-Tunturi tuntuu säilyttävän arvonsa keräilijöiden kohteena. Huutokaupan aluksi yleisön tunnelma oli hieman tarkkaileva, mutta aika äkkiä verryttiin huutamaan kilpaa myytävistä kohteista, Jari Kantonen naurahtaa.
Huutokaupan meklarina toimi Jukka Uusi-Kouvo. Kahviosta vastasivat LC-Punkalaidun/Fiinat ja lapsille toimintaa järjesti MLL-Punkalaidun. Sotilaspoikien perinnehuone oli avoinna Vartiolassa ja siihenkin poikkesi tutustumassa runsaasti ihmisiä. Tapahtumassa musiikista huolehtivat Huittisten musiikkiopiston rumpuryhmä ja Huittisten puhallinorkesteri Sandy Ahjon johtamana.