06.07.2023 Energiamarkkinoilla muutoksen aika
– Onneksi viime talvi oli lämmin. Paljon ei olisi tarvittu, että sähköä olisi jouduttu pahimpina aikoina säännöstelemään. Yhdenkin voimalan putoaminen verkosta olisi voinut johtaa siihen, kuvailee kehityspäällikkö Matti Hällfors.
Koska pahimmat skenaariot jäivät toteutumatta, ryhtyi Sallila Energiakin laskemaan toimitusvelvollisten sähkönmyyntituotteiden hintaa heti tammikuun alusta lähtien. – Hintaa on laskettu sen jälkeen parin kuukauden välein, Raimo Prusi sanoo.
Hän muistuttaa, että tulevaisuuden ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa, mutta uskaltaa odottaa tulevalta talvelta helpompia aikoja sähkön käyttäjille. – Uskoisin, ettei edessä ole niin vaikea talvi kuin edeltävä. Todennäköisesti marras-maaliskuussa sähkön spottihinta nousee merkittävästi yli kymmenen sentin. Mikäli tuulee ja sataa, hinta on alhaalla.
Juuri tuuli ja aurinko ovat tällä hetkellä ne, jotka heiluttavat sähkön hintaa. – Etenkin tuulivoima heiluttaa sähkön hintaa. Paluuta entiseen, jossa sähkön hinnan vaihtelu oli maltillista, ei ole, Matti Hällfors sanoo.
Sähkömarkkinoiden kriisin seurauksena erityisesti pientaloihin on rakennettu innolla aurinkosähköjärjestelmiä. – Markkinat ylikuumenivat viime vuonna. Alalla on todella paljon toimijoita ja meidän neuvomme on, että mikäli järjestelmän hankkii, kannattaa yhteistyökumppaniksi valita luotettava urakoija, luotettavat laitteet, joissa on hyväksymismerkinnät ja vaatia kunnollinen käyttöön opastus ja takuu, Raimo Prusi neuvoo.
Kalleimpien määräaikaisten hintoja kohtuullistetaan
Sallila Energia on päättänyt kohtuullistaa kalleimpien määräaikaisten sopimusten hintoja elokuun alusta lähtien. Kaikille voimassa oleville sopimuksille asetetaan hintakatto, joka on 13,8 snt/kWh.
Raimo Prusin mukaan hintakaton asettaminen tuo helpotusta erityisesti niille asiakkaille, jotka viime syksyn sähkökriisin aikana solmivat kalliita määräaikaisia sopimuksia, joissa sähkön hinta saattaa olla jopa yli 30 senttiä kilowattitunnilta.
Prusi korostaa, että Sallila Energia teki päätöksen kohtuullistamisesta ennen kuin Kuluttajariitalautakunta juhannusviikon torstaina antoi oman suosituksensa kiinteähintaisten määräaikaisten sähkösopimusten hinnoittelusta. Suosituksen mukaan sähkösopimuksen hinta saisi olla enintään 15 % korkeampi kuin sopimuksen voimassaoloaikana vastaavien sopimusten keskihinta.
– Kohtuullistaminen maksaa meille paljon, mutta haluamme kuitenkin olla asiakkaidemme tukena ja osaltamme helpottaa nousseita elinkustannuksia, Prusi toteaa. Kohtuullistamisen piiriin kuuluu kymmenisen prosenttia Sallilan asiakkaista.
Prusin mukaan sähköyhtiö on saanut runsaasti yhteydenottoja asiakkailta kallishintaisista määräaikaisista sopimuksista. Asiakkaille, joita kohtuullistaminen koskee, on lähtenyt postitse kirje, jossa asiasta kerrotaan.
Sähkövarasto Loimaalle
Kesäkuun alussa Sallila Energia solmi kotimaisen sähkövarastovalmistaja Merus Power Oy:n kanssa sopimuksen 1,7 MW sähkövaraston toimittamisesta. Varasto sijoitetaan Sallilan aurinkovoimakentän viereen Loimaan kaupungin kupeessa olevalle sähköasema-alueelle. Toimitus tapahtuu ensi vuoden syksyllä.
– Sähkövarasto parantaa toimitusvarmuutta ja antaa meille mahdollisuuden osallistua taajuusreservimarkkinoille, ja samalla edistää luotettavaa sähkönjakelua, sanoo toimitusjohtaja Tarja Heinonen.
Hänen mukaansa sähkövaraston hankkiminen on osa yhtiön strategisen ajattelun muutosta. – Energiamurroksessa on mietittävä tarkkaan, missä ollaan mukana ja missä ei. Työkaluja tähän pohdintaan on tällä hetkellä valitettavan vähän.
”Varttitase” kulutusmittaukseen
– Uudet mittarit ovat etäluettavia ja ne voidaan lukea myös vikojen osalta etänä, kertoo Matti Hällfors.
Hänen mukaansa siirtyminen ”varttitaseeseen” lisää merkittävästi yhtiön hallinnoiman datan määrää. – Kun mittarilukemia tuli tuntimittareista 500 000 vuorokaudessa, tulee niitä jatkossa samassa ajassa kaksi miljoonaa.
Siirtohinnoissa korotuspaineita
Viime viikolla verkkoyhtiö Caruna ilmoitti nostavansa sähkön siirtohintoja. Tarja Heinosen mukaan myös Sallilassa on paineita siirtohinnan nostamiseen. – Energiaviraston valvontamallin laskukaavan mukaan meillä on useamman miljoonan euron alijäämä siirtomaksuissa.
Konserni on viime vuosina käyttänyt vuosittain noin viisi miljoonaa euroa verkon rakennukseen eli käytännössä sähköverkon maakaapelointiin. – Maakaapelointia tehdään vuosittain noin 40 kilometriä ja tavoite on, että koko verkko olisi maakaapeloitu vuoteen 2036 mennessä.