Olemme Facebookissa!

06.09.2018 Tasapainottamispäätökset tehtävä nopeasti ja riittävän tehokkaasti

Jyrki Moilasen kädenjälki Punkalaitumella kunnanjohtajana tulee näkymään ainakin taustalla rakennettavassa yhteiskoulu-lukion uudessa hirsikoulussa.
Kunnanjohtaja Jyrki Moilasen työpäivät Punkalaitumella ovat ohi. Syyskuun alusta hän otti vastaan Yrityssalon toimitusjohtajan tehtävät. – Tietysti mieli on myös haikea. Kunnanjohtajan työssä Punkalaitumella on ollut paljon hyvää ja mielenkiintoista.

Moilanen ehti johtaa Punkalaitumen kuntaan kahden ja puolen vuoden ajan. Kunnanjohtajan pesti oli hänen pitkän työuransa ensimmäinen. – Nyt ymmärrän paljon paremmin kunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Henkilökohtaisesti olen saanut lisää osaamista julkiseen esiintymiseen ja varmaan sanavalmiuskin on parantunut, hän naurahtaa.


Suurimpana onnistumisenaan kunnanjohtajana Moilanen pitää uuden koulun rakentamista. – Se on kaikista upein. Pidän merkittävänä, että olen osaltani voinut vaikuttaa siihen, että saamme hirsikoulun, jossa kemikaalipäästöt on minimoitu. Hienoa, että omat lapsenikin pääsevät käymään tulevaisuudessa tätä koulua.


– Uskon, että kemikaalittomuus on tulevaisuudessa merkittävä asia koulun markkinoinnin kannalta. Suomessa on paljon perheitä, joissa kärsitään yliherkkyydestä. Tiedän sen omasta kokemuksesta, Moilanen sanoo.


Kahteen ja puoleen vuoteen mahtuneiden ”isojen juttujen” joukkoon hän nostaa myös vanhushuollon ja puhtaanapidon ulkoistuksen. Näistä erityisesti vanhushuollon ulkoistus on Punkalaitumen kunnan tavalla toteutettuna ainutkertainen. – Tietojeni mukaan Punkalaidun on ainoa kunta Suomessa, joka ei myynyt ulkoistuksen yhteydessä kiinteistöjä, vaan vuokraa ne pitkällä sopimuksella. Kiinteistöjen pääomatuotto saadaan siis kuntaan.

Valituksien ja kritiikin kanssa pärjättävä


Moilasen aikana kunta on päässyt osalliseksi myös lukuisista yhden ja saman tahon tekemistä valituksista kunnallisista päätöksistä. – Valittajia on ympäri Suomen. Tämä nyt vain sattui meille. Asia on harmillinen mutta sen kanssa on pärjätty. Valitukset hidastavat päätöksentekoa mutta yöunia ne eivät ole vieneet.


Kunnanjohtajat kautta Suomen joutuvat asemansa vuoksi ottamaan vastaan myös kritiikkiä. – Usein se nimenomaan vaikeissa asioissa kohdistuu kunnanjohtajaan ja jopa hänen henkilöönsä. Itse koen kaikessa toiminnassani ajaneeni kunnan ja kuntalaisten etua, Moilanen kuvailee.


Kunnan päättäjät ja työntekijät saavat Moilaselta kiitosta hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Tyytyväinen hän on myös pienen kunnan organisaation toimintaan. – Tarvittaessa olemme pystyneet reagoimaan asioihin nopeasti. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat päivähoidon viimeaikaiset tapahtumat.


– Talouden tasapainottamispaketin käsittely valtuustossa puolestaan osoitti, että demokratiassa asiat päätetään enemmistön tahdon mukaan. Ymmärrän päättäjien epäröinnin ja heillä on ilman muuta oikeus olla eri mieltä. Viranhaltijan tehtävä on kuitenkin tuottaa informaatiota ja vaihtoehtoja, Moilasen painottaa.


Vaikeaan tasapainottamisohjelmaan väistyvällä kunnanjohtajalla on kuitenkin oma näkemyksensä. – Vaikeat päätökset kannattaa tehdä nopeasti ja riittävän tehokkaasti, jotta niihin ei juututa vuosikausiksi. Se lamaannuttaa päätöksenteon.


– Säästölistan isoin haaste tulee olemaan se, että sen lopullista euromäärää ei tiedetä, ennen kuin päätöksenteossa edetään. Koska Sotesi ei pysty säästöjä omista menoistaan löytämään, on kunnan valitettavasti säästettävä soten ulkopuolisista kuluista.


Meneillään oleva vääntö sote- ja maakuntauudistuksen läpiviennistä on Jyrki Moilasen mukaan keskeinen kysymys Punkalaitumen tulevaisuudessa. – Ellei uudistus toteudu, kunta on tulevaisuudessa suurissa talousvaikeuksissa. Suurin uhka itsenäisyydelle on se, että uudistus jää toteutumatta.

Elinkeinoasiat vaativat resursseja


Myös elinkeinoasiat kaipaavat kunnassa kehittäjäänsä. Tällä hetkellä ne on Punkalaitumella hallintosäännössä jyvitetty kunnanjohtajalle.


Jyrki Moilanen harmittelee, että kunnanjohtajan muut työt ovat vieneet häneltä aikaa keskittyä täysillä resursseilla elinkeinopolitiikkaan. – Tulevaisuudessa elinkeinoasioihin on varattava riittävästi resursseja. Erilaisia malleja toteuttamiseen kyllä löytyy. Kunnanjohtajan aika ei niihin yksinkertaisesti riitä.


Yrityselämän puolella pitkään työskennelleenä Moilanen kertoo Yrityssalon toimitusjohtajan tehtävien kiinnostavan itseään juuri sen vuoksi, että uudessa virassaan hän pystyy paremmin keskittymään elinkeinoasioihin. – Salo saa minusta asioihin perehtyvän ja yritysten näkökulmasta asioita miettivän toimitusjohtajan.


Punkalaitumen pölyjä hän ei kuitenkaan pyyhi lopullisesti jaloistaan. – Perheenä jatkamme asumista täällä. Kouluremonttikin etenee koko ajan. Parhaillaan olemme vaihtamassa lämmitysmuotoa öljystä ilma–vesi -järjestelmään, Jyrki Moilanen myhäilee.

 

Evästeet