Olemme Facebookissa!

09.03.2017 Puolueet asettivat kuntavaaleihin 55 ehdokasta

Perussuomalaisten puheenjohtaja Martti Mölsä ja palvelusihteeri Satu Toivonen kävivät läpi kunnantalolla ehdokaslistoja ja muita vaaleihin liittyviä asiakirjoja viime viikon maanantaina.
Huhtikuun 9. päivä järjestettävissä kuntavaaleissa asetti viisi puoluetta Punkalaitumella yhteensä 55 ehdokasta. Syksyn 2012 vaaleissa ehdokkaita oli 58. Ehdokaslistat jätettiin kuntaan tiistaina 28.2.

Ensimmäisenä vaalilistan kävi kunnantalolla palveluohjaaja Satu Toivoselle jättämässä jo maanantaina Perussuomalaisten puheenjohtaja Martti Mölsä. Puolueella on ehdokkaita 16, mikä on kolme enemmän kuin vuoden 2012 vaaleissa. – Asetelmat ovat hyvät, kun ehdokasasettelu onnistui. Kolme ehdokasta enemmän on jo jotain, kun muualla näytetään menevän alaspäin, toteaa Martti Mölsä.

 

Hänen mukaansa ehdokkaiden hankkiminen ei tuottanut tällä kertaa suuria vaikeuksia. – Vaalin tulosta en lähde silti arvioimaan mutta Punkalaitumella muutokset eivät ole olleet suuria, lukuun ottamatta viime kuntavaaleja, jolloin nousimme kahdesta paikasta kuuteen. Katsotaan, mitä mieltä äänestäjät ovat nyt.

 

– Kun sote tulee jatkossa olemaan valtion rahoittamaa, niin painopiste kuntien päätöksenteossa siirtyy elinkeinoelämän puolelle. Sitä lähdetään nyt kehittämään. Kun valtion suunnaltakaan ei ole tulossa yhdistymispaineita, on päättäjillä työrauhakin pitkästä aikaa, Martti Mölsä tuumii.

 

Perussuomalaiset ovat listalleen saaneet myös yhden maahanmuuttajataustaisen ehdokkaan, Myanmarista kiintiöpakolaisena Punkalaitumelle tulleen Sun May Htoon. – Hienoa, että saimme ”Sannin” mukaan vaaleihin, Mölsä toteaa.

 

Perussuomalaisten ehdokkaat vaaleissa ovat: Virpi Hongisto, Tapio Korhonen, Sari Laakso, Teemu Luhanko, Martti Mölsä, Henri Peltonen, Ari Prihti, Sakari Pärssinen, Reijo Rantanen, Tuomas Rintala, Kari Saarela, Reima Savikko, Ville Seppä, Sun May Htoo, Virva Uusikartano ja Sami Uutto.

 

– Hyvällä listalla liikkeellä

 

Punkalaitumen Keskustan ehdokaslistalta löytyy kuntavaaleissa 18 nimeä. Vuoden 2012 vaaleissa ehdokkaita oli 24. – Tappiota tuli sikäli, että ehdokkaita on nyt vähemmän. Runsaasti ihmisiä kysyttiin ja paljon oli myös kiinnostusta mutta moni perusteli kieltäytymistään ajankäyttöön liittyvillä syillä, kertoo Keskustan vaalipäällikkö Timo Karunen.

 

Hän on silti tyytyväinen puolueensa ehdokaslistaan. – Hyviä ihmisiä on mukana 18. Sen puoleen vaaleihin voi lähteä hyvillä mielin ja hyvällä listalla. Alueellisia aukkoja tosin listaan jäi mutta toisaalta nuoria on hienosti mukana. Keskustan ehdokkaiden keski-ikä on 45 vuotta. Se on mielestäni juuri sopiva myös valtuutettujen keski-iäksi, yhdistelmä kokemusta ja nuorta intoa. Tuttu ilmiö on myös se, että miehet lähtevät ehdolle naisia innokkaammin.

 

– Vaalin tulos on täysin kuntalaisten käsissä. Puolueen ja yksittäisen ehdokkaan tulosta on turha lähteä arvailemaan. Illalla 9.4. olemme sitten siinä asiassa viisaampia, Timo Karunen naurahtaa.

 

Punkalaitumen Keskustan ehdokkaina vaalissa ovat: Sami Ali-Rantala, Jyrki Ilvesmäki, Jyrki Kankaanpää, Timo Karunen, Oskari Keto, Simo Keto, Martti Lehtelä, Kari Lehtinen, Linda Lähdeniemi, Tapani Murtoo, Esa Poutala, Jouni Ristimäki, Eeva-Liisa Räsänen, Sanna Salioja, Maria Salo, Riikka Suominen, Martti Törmä ja Outi Uusi-Kouvo.

 

Odotukset hyvät

 

Punkalaitumen Kokoomuksen varapuheenjohtaja Pentti Männistö on tyytyväinen, että puolue sai viime vaaleihin verrattuna yhden ehdokkaan lisäyksen listalleen. – Kun ehdokkaiden hankinta on tunnetusti vaikeaa, pitää lisäykseen olla tyytyväinen.

 

Kokoomuksen listalta löytyy 13 nimeä. – Ehdokaslista on kattava, siinä ei ole mitään vikaa.

 

– Vaalin tulosta en lähde ennakkoon veikkaamaan mutta odotukset ovat hyvät. Varsinkin, kun tähänkin asti asioita on hoidettu valtuustossa hyvässä hengessä muiden kanssa, Pentti Männistö toteaa.

 

Punkalaitumen Kokoomuksen ehdokkaiksi vaalissa asettuvat: Tapio Berggren, Veikko Laitsaari, Erkki Leppäkorpi, Harri Lumme, Sirkka Madekivi, Taina Mielonen, Soili Männistö, Kauko Niemi, Ilari Nikula, Antti Peltomäki, Marju Pihlajamaa, Pasi Siukola ja Juha Yli-Parri.

 

Vasemmisto ja demarit vaaliliitossa

 

Tulevassa kuntavaalissa Vasemmistoliitto on teknisessä vaaliliitossa Punkalaitumen Sosialidemokraattien kanssa. – Tällä tavalla koitamme turvata ääniä. Vaaliliitto antaa paremmat mahdollisuudet päästä läpi mutta sittenpä sen näkee vaalipäivän iltana, pohdiskelee Vasemmistoliiton ainoa ehdokas Mauri Multanen.

 

Myös Vasemmistoliitossa on saatu huomata, että ehdokkaiden saaminen mukaan kuntavaaleihin on vaikeaa. – Ehdokkaita ei tunnu saavan millään. Ihmiset vaikuttavat vähän kyllästyneiltä.

 

– Kyllä ajat ovat muuttuneet. Työväentalolla, kun vanhoja papereita on ”myllätty”, löytyy aiempien vuosien vaaleista listoja, joissa ehdokkaita on ollut parikin kymmentä, Mauri Multanen kertoo.

 

Vasemmistoliiton ehdokas kuntavaaleissa: Mauri Multanen.

 

Lisäpaikka haussa

 

Punkalaitumen Sosialidemokraateilla on vaaleissa seitsemän ehdokasta. Määrä on sama kuin syksyllä 2012. Puolue teki myös teknisen vaaliliiton Vasemmistoliiton kanssa. – Vaaliliitto on ollut haave pitkän aikaa, koska koen että sen ansiosta ääniä ei mene hukkaan. Olen sitä mieltä, että ryhmämme pitäisi kasvaa valtuustossa, sanoo Terttu Routsi.

 

Hän myöntää, että ehdokkaiden saaminen vaaleihin oli vaikeaa. – Nyt ei ole muotia kuulua yhtään mihinkään yhdistykseen. Sama ongelma tuntuu olevan muillakin puolueilla. Nuoria olisi myös kaivattu mukaan mutta vastaavasti nyt ehdokaslistalta löytyy ainakin kokemusta.

 

Punkalaitumen Sosialidemokraattien ehdokkaat ovat: Ulla Dahl, Jaakko Haaranen, Marita Koisti, Merja Pulakka, Terttu Routsi, Timo Savikko ja Marja Wakkala.

 

 

Evästeet